Hoppa till innehållet

Jatkuvaa kehitystä

Koulutus Nordilla on jo yli 40 vuotta pitkä historia ja kokemus Pohjoismaiden välisestä yhteistyöstä. Vuosien kuluessa suuntaukset ovat vaihdelleet ja tarjonta lisääntynyt. Mutta kaikkea toimintaa on aina ohjannut periaate tarjota suomalaisille, norjalaisille ja ruotsalaisille aikuisopiskelijoille yhteisiä koulutuksia kaikilla kolmella kielellä ja mahdollistaa työnsaanti kaikissa kolmessa maassa.

1970-luku

Vuonna 1970 saapuvat ensimmäiset pohjoismaisen yhteistyöprojektin opiskelijat Övertorneån ammattikurssikeskukseen. Ensin tulivat ruotsalaiset ja norjalaiset opiskelijat ja seuraavana vuonna myös suomalaiset.

Lokakuussa 1973 koulussa on 133 opiskelijaa, joista 70 Suomesta, 31 Norjasta ja 32 Ruotsista.

1970-luvulla järjestetään seuraavia koulutuksia: sähkö-puhelintekniikka, säätötekniikka, hitsaus- ja konepajatekniikka, ajoneuvotekniikka, jäähdytystekniikka, elintarviketekniikka sekä turismi. Koulussa on enimmillään 178 opiskelijaa.

1980-luku

Ensimmäinen ulkopuolinen koulutus, siivousalan koulutus, järjestetään 1980. Opiskelijoiden määrä kasvaa 80-luvulla ja ruotsalaisia opiskelijoita on nyt eniten. Jalkinekorjaajien koulutus ja NC-koulutukset alkavat.

Vuonna 1984 Hietaniemessä (Hedenäset) toimiva Ruotsin valtion ammattikoulu (Riksyrkesskolan) liitetään mukaan toimintaan ja koulutuksiin lisätään samalla puuala ja konepajatekniikka. Opiskelijoiden määrä on nyt yli 300.

Vuonna 1986 perustetaan uusi organisaatio, Pohjoiskalotin ammattikurssikeskus. Vuonna 1987 koulussa on 104 työntekijää, joista 63 on opettajia. Uusi tekniikka parantaa NC-koulutusten laatua entisestään ja yhteistyö korkeakoulujen ja elinkeinoelämän kanssa lisääntyy. Koulutusten tasa-arvotyötä edistävät toimenpiteet käynnistyvät.

Pienveneiden valmistus, mineraalitietous, silkkipainanta, matkustus ja turismielinkeino, digi- ja mikrotietotekniikka sekä vaateompelu otetaan mukaan koulutustarjontaan.

1990-luku

Övertorneån opiskelija-asuntolassa on nyt 237 vuodepaikkaa ja Hietaniemessä (Hedenäset) 97. Keskustassa opiskelijoiden käytössä on sosiaalisia toimintoja, työnvälitystoimisto ja terveydenhuoltopalvelut.

Vuonna 1991 koulun organisaatio muutetaan Pohjoiskalotin koulutussäätiöksi. Säätiön johdossa on hallitus, jossa on kaksi jäsentä kustakin maasta (Suomi, Norja, Ruotsi). Hallitus valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Ensimmäisinä säätiövuosina toimintaa pyritään profiloimaan organisaatiomuutoksilla, markkinointitoimilla, vierailemalla yrityksissä jne. Nyt toteutetaan muun muassa myös ajatus työryhmistä ja henkilöstön osaamista kartutetaan.

Uusia koulutuksia otetaan mukaan, muun muassa puutekniikka, lattianpäällystys, tietotekniikka, jäähdytystekniikka ja tulityöt. Muilla paikkakunnilla järjestetään myös yrityskoulutuksia useilla muilla toimialoilla.

Toimitiloja kunnostetaan. Opiskelijoille ja koululla asuville järjestetään enemmän tiloja.

90-luvun puolivälistä alkaen organisaatiota kehitetään jatkuvasti. Koulutukset jaetaan neljään eri osa-alueeseen: käsiteollisuus, palvelu ja matkustusala, IT-ala sekä tekniikka ja teollisuus. Internet ja sähköposti avaavat uusia mahdollisuuksia ja asettavat uusia vaatimuksia. Kaikki opiskelijat saavat omat sähköpostiosoitteet, koulu avaa ensimmäisen kotisivunsa ja kaikissa opiskelija-asunnoissa on Internet-liittymä. Myös koulun IT-koulutukset kasvavat niin sisällöltään kuin opiskelijamäärältään.

Yhteistyö hotelli Nordlandian kanssa käynnistyy ja hotelli- sekä ravintola-alan koulutukset lisääntyvät.

Koulutus Nord laatii ensimmäisen tasa-arvosuunnitelman, joka päivitetään kerran vuodessa ja koskee niin työntekijöitä kuin opiskelijoitakin.

Kansainvälinen toiminta lisääntyy.


Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

Koulutus Nord vahvistaa oppimiskulttuuriaan
Koulutus Nord on kahden vuoden ajan työstänyt pedagogista työkalulaatikkoaan, jonka lähtökohtana on ”opiskelija keskiössä”. Työ on johtanut kirjaan...


Instagram #utbildningnord

Sitemap
Powered by Yago