Hoppa till innehållet
Juliana Amado

Minusta kaikki on hauskaa. On mukava lukea teoriaa ja soveltaa sitä sitten käytäntöön ja kokea, että onnistuu. Teorian ja käytännön yhdistelmä on juuri se, mikä tuntuu hyvältä.

Juliana Amado, Luulaja
Sähköasentaja

Tarjoilijasta sähköasentajaksi

Tilaisuudesta on otettava vaarin

Tilaisuudesta on otettava vaarin, silloin kun se tulee eteen ja aika tuntuu oikealta. Tämä pätee myös ammattielämässä. Tämän ohjeen mukaan toimi luulajalainen Juliana Amado, joka vaihtoi tarjoilijan työn aivan toisenlaiseen ammattiin.

- Ajattelin, että nyt teen jotain aivan muuta. Tällaisen tilaisuuden saa vain kerran elämässään.

Juliana Amado oli sitä mieltä, että tarjoilijan ammatti oli hänen osaltaan ohi. Kolme vuotta oli kyllin pitkä rupeama. Nyt oli tartuttava uusiin haasteisiin.

Sähköala oli ollut vaihtoehtona jo lukioon pyrkiessä, mutta Amado valitsi siitä huolimatta lastenhoitolinjan.

Se tosiasia, että suurin osa lukion sähkölinjan opiskelijoista oli poikia, vaikutti varmasti omalta osaltaan valintaan. Siinä iässä ei kovin monella ole sitä vaadittavaa rohkeutta, mitä totuttujen sukupuolikaavojen vastaiset valinnat vaativat.

Mutta kumma kyllä Amadolta kysyttiin vielä työnvälityksessä: ”Oletko varma, että oikeasti haluat tätä?” hänen kertoessaan aikeistaan kouluttautua sähköasentajaksi Koulutus Nordissa.

- Mutta tämä ala sopii yhtä hyvin sekä tytöille että pojille, Amado on huomannut opiskeltuaan alaa tammikuusta lähtien.

- Olen sitä mieltä, että kaikki voivat kokeilla kaikkea.

Miehet enemmistössä

Myös nykyisessä koulutuksessa Mataringissa enemmistö on miehiä. Julia Amadon lisäksi luokassa on vain yksi nainen.

Mutta tietenkään tämäkään ammatti ei sovi kaikille niin kuin ei mikään muukaan ammatti.

- On tykättävä näpräämisestä.

Toisin sanoen on pidettävä työstä, joka on johdonmukaista ja huolellista, eikä saa menettää malttiaan, vaikka joku tuntuu vaikealta ja vie aikaa. Mutta myös teorian oppiminen on tärkeää. 

- Minusta kaikki on hauskaa. On mukava lukea teoriaa ja soveltaa sitä sitten käytäntöön ja kokea, että onnistuu. Teorian ja käytännön yhdistelmä on juuri se, mikä tuntuu hyvältä.

Parempi palkka

Sähköasentajan koulutus kestää vuoden, minkä jälkeen on aika hakeutua työmarkkinoille. Tällä hetkellä sähköalan ammattilaisille on hyvä kysyntä. Tarjoilijan ja lastenhoitajan ammattiin verrattuna löytyy useita eroja, joista yksi selkeä on palkkaus.

- Palkka on parempi tässä työssä, mutta työympäristö saattaa olla raaempi. On pystyttävä työskentelemään ulkona kovassakin säässä.

Juliana Amado tuli Ruotsiin lapsena Kolumbiasta ja hänen äidinkielensä on espanja. Kaksikielisyydestä on ollut jonkin verran etua sähköopin teorian osalta.

- Monet sanat ovat latinalaisperäisiä ja siten espanjan kautta jo ennestään tuttuja.

Julia Amadon koulutus vastaa sähköalan peruskoulutusta. Sen jälkeen opintoja voi jatkaa erikoistumiseen saakka. Tie jatkokoulutukseen on avoin, mutta ensin on otettava ensimmäinen askel.

- Ehkä, Juliana Amado vastaa jatko-opintoja koskevaan kysymykseen.

Jokin katseessa kertoo, että hän onnistuu, olipa päätös mikä tahansa.

Heinäkuu 2017

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

Uusi rakennusalan koulutusohjelma
Kiinnostus puurakentamiseen ja perinnekäsityömenetelmiin kasvaa samalla kun vanhat puurakennustekniikkataidot, kuten hirsirakentaminen häviävät....


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago