Hoppa till innehållet
29. lokakuu. 2013

Nyt ajamme partamme!

Jo kolmantena vuonna peräkkäin haastaa talouspäällikkömme Gunnar Grundetjern henkilöstön osallistumaan Movember-liikkeen rahankeruukampanjaan, jonka tavoitteena on muuttaa käsityksiä miesten terveydestä sekä kerätä varoja rahoittamaan eturauhas- ja kivessyöpätutkimusta.

Riippumattoman, maailmanlaajuisen hyväntekeväisyysjärjestön Movemberin tarkoitus on kiinnittää huomiota miesten terveyteen ja kannustaa miehiä osallistumaan Mo Bros-viiksetkampanjaan.Osallistuminen Mo Brosiin aloitetaan sileäksi ajelluin kasvoin 1. marraskuuta  ja sitten annetaan viiksien kasvaa 30 päivän ajan (koko partaa ja pujopartaa ei sallita) ja samalla kerätään varoja mm.  eturauhas- ja kivessyöpien tutkimukseen. Viiksien viljelyn tarkoituksen on tavallaan kiinnittää huomiota miesten terveyteen. Kampanja vastaa lokakuun Roosa nauha- kampanjaa, jolloin syöpäyhdistykset keräsivät rahaa rintasyövän tutkimukseen

Pidetään hauskaa

Movember-liikkeen hengessä pidämme myös hauskaa – henkilökuntaa kehoitetaan  30
päivän päätyttyä äänestämään  "hienoimmat viikset ". Viime vuonna äänestyksen voitti nyt eläkkeellä oleva ammattiopettaja Bo Henriksson (kuvassa yllä). Bo sai mukavan diplomin seinälle ripustettavaksi todisteeksi kannatuksestaan.

Linkkejä

Lisätietoa Movemberista voit lukea Movember-liikkeen verkkosivuilla. Löydät myös vinkkejä siitä, miten valitset oikeat viikset sekä  osallistumissäännöt. Naisia kehotetaan tukemaan Mo Sista -kampanjaa.


Kommentoi

Saapuneita kommentteja ei näytetä ennen järjestelmänvalvojan hyväksyntää.



Lisää uutisia:

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta

19. maaliskuu. 2024
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...

Koulutus Nordin uuden johtajan valinta on saatu päätökseen

15. tammikuu. 2024
Pohjoiskalotin koulutussäätiön hallitus (lyhyesti Koulutus Nord) on valinnut uuden johtajan ajanjaksolle 1.7.-2024 – 30.6.2028. Perusteellisessa...

Pohjoiskalotin koulutussäätiön uusi sopimus allekirjoitettiin

19. marraskuu. 2023
Maat allekirjoittivat Pohjoiskalotin Koulutussäätiön (lyhyesti Koulutus Nord)toimintaa koskevan sopimuksen neljälle seuraavalle vuodelle,...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago