Hoppa till innehållet
Osaamisen täydentäminen kylmäalan koulutuksella johti suoraan töihin
11. huhtikuu. 2023

Osaamisen täydentäminen kylmäalan koulutuksella johti suoraan töihin

Jarno Tuominen jäi hyvästä koulutustaustastaan huolimatta työttömäksi, mikä voi sattua kenelle tahansa. Sen sijaan, että olisi jäänyt toivomaan uuden työpaikan löytymistä, Jarno päätti täydentää aiempaa sähkö- ja LVI-alan osaamistaan ja kouluttautua kylmäasentajaksi. Päätös osoittautui onnistuneeksi, koska harjoittelupaikka Caverion Suomi OY:llä johti työllistymiseen välittömästi koulutuksen päätyttyä.

Kuva: Jarno Tuominen uudella työpaikallaan Outokummussa Torniossa Caverion Finland Oy:n uutena työntekijänä.

 

Kylmäasentajista on pulaa Suomessa, aivan kuten Ruotsissa ja Norjassakin. Jarno Tuominen on kotoisin Hyvinkäältä, mutta asuu tätä nykyä Kemissä. Hänen koulutustaustansa on erinomainen, ja sisältää muun muassa rakennusalan, sähköopin ja LVI-alan perustutkinnot.

- Työ- ja elinkeinotoimisto otti yhteyttä ja kysyi, olisinko kiinnostunut lisäkoulutuksesta. Ensin olin vähän epäröivällä kannalla lisäkoulutuksen suhteen, mutta tarkastelin Koulutus Nordin kylmäasentajan koulutusta ja mietin, että se täydentäisi hyvin aiempaa sähkö- ja LVI-alan ammattiosaamistani.

Harjoittelun kautta töihin

Kokemus osoittaa, että hyvin tehty työharjoittelu johtaa usein työllistymiseen, ja näin kävi myös Jarnolle. Hän suoritti kuuden viikon harjoittelujakson Caverion Suomi OY:llä, jolla on oma henkilökunta Outokummun terästehtaalla Torniossa. 

- Aloitin työskentelyn yrityksen palveluksessa 1. maaliskuuta yhtenä neljästä kylmäasentajasta Outokummulla.

Jarno kertoo tehneensä töitä enimmäkseen tukkukaupan alalla ennen työttömäksi joutumistaan, mutta nyt hän odottaa pääsevänsä työhön, johon hänellä on tuore koulutus.

- Minulla ei ole sen suurempia ennakko-odotuksia. Tein harjoittelujakson samassa työpaikassa, joten minulla oli se etu, että tiesin minne menen. Erityisen iloinen olen siitä, että pääsen töihin heti ja että saan tehdä koulutustani vastaavaa työtä. Työ kylmäasentajana on monipuolista ja melko vaativaa. Työ on enimmäkseen laitteiden huoltoa ja kunnossapitoa. Toisinaan on uuden asentamista, mutta se ei ole pääosassa, Jarno kuvailee uutta työtään.

Opiskelu Koulutus Nordilla oli hyvin investoitua aikaa

Jarno Tuomisella on ainoastaan hyvää sanottavaa opiskeluajastaan Koulutus Nordilla ja hän voi suositella kylmäasentajan koulutusta, jota hän kuvaa vaativaksi mutta hyväksi.

- Laitteet ovat erinomaiset ja tarjoavat todella runsaasti harjoittelumahdollisuuksia. Koulutus itsessään on hyvä. Siinä saa todella oppia. Koulutus on vaativa, ja vaikka minulla oli etua sähköasentajataustastani, olen silti saanut ponnistella. Mutta riippumatta siitä, mitkä ovat aiemmat osaamisalasi, pystyt oppimaan, jos olet motivoitunut. Koulutuksessa oli myös opiskelijoita, jotka saivat aloittaa sähköalan perusteista, ja pystyivät edistymään opinnoissaan.

Kampukselta löytyi asunto

- Aluksi Övertornion muutto tuntui vähän oudolta, mutta siihen tottui. Paikkakunta tuntui mukavalta. Pidän ulkoilusta, mutta myös uinnista. Enimmäkseen kävin Suomen Ylitornion uimahallissa, koska siellä on paremmat kuntouintimahdollisuudet. Syksyllä kävin esimerkiksi mustikassa Ruotsin puoleisissa metsissä, Jarno kertoo tyytyväisenä ja lisää, ettei ehtinyt testata paikkakunnan runsasta latutarjontaa, koska harjoittelujakso osui yhteen hiihtokauden kanssa.

Tulevaisuuden suhteen Jarno sanoo olevansa eniten tyytyväinen siihen, että hänellä on mielenkiintoinen työ.

- Koulutus maksoi itsensä takaisin todella nopeasti, Jarno Tuominen iloitsee.

Linkki: Hae Suomesta koulutukseen Pohjoismainen kylmäasentaja 



Lisää uutisia:

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta

19. maaliskuu. 2024
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...

Koulutus Nordin uuden johtajan valinta on saatu päätökseen

15. tammikuu. 2024
Pohjoiskalotin koulutussäätiön hallitus (lyhyesti Koulutus Nord) on valinnut uuden johtajan ajanjaksolle 1.7.-2024 – 30.6.2028. Perusteellisessa...

Pohjoiskalotin koulutussäätiön uusi sopimus allekirjoitettiin

19. marraskuu. 2023
Maat allekirjoittivat Pohjoiskalotin Koulutussäätiön (lyhyesti Koulutus Nord)toimintaa koskevan sopimuksen neljälle seuraavalle vuodelle,...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago