Hoppa till innehållet
Saamme toimia alueella, jonne kaikkien katseet kohdistuvat
23. lokakuu. 2022

Saamme toimia alueella, jonne kaikkien katseet kohdistuvat

Kuvassa: Siidomar Shidane ja Jan-Olov Ignberg kouluttautuvat pohjoismaiseksi kylmäasentajaksi.

Pohjois-Ruotsi ja koko Pohjoiskalotti on nopeasti kasvavaa ja voimakkaasti kehittyvää työmarkkina-aluetta. Oikealaatuinen osaaminen takaa pääsyn tulevaisuuden työmarkkinoille, Koulutus Nordin Leif Lahti ja Leif Pääjärvi toteavat ja ovat yhtä mieltä siitä, että on hienoa toimia koulutuksentarjoajana tapahtumien keskipisteessä.

Koulutus Nord on toiminut yli viisikymmentä vuotta ja tarjoaa noin 30 eri ammattikoulutusohjelmaa. Opiskelijoita on sekä Suomesta, Ruotsista että Norjasta. Osa haluaa hankkia ammattikoulutuksen, osa kouluttautua uudelleen ja osa päivittää osaamistaan.

Työvoiman kysyntä kasvaa voimakkaasti Pohjois-Ruotsissa. Myös Norjan ja Suomen pohjoisosissa koetaan samankaltaisia, osaamisen turvaamiseen liittyviä haasteita.  Koulutus Nord työskentelee läheisessä yhteistyössä julkisen ja yksityisen sektorin kanssa, ja kuuntelee herkällä korvalla kulloinkin ilmeneviä tarpeita ja suunnittelee koulutuksia niiden pohjalta.

– Pohjoismaiden ministerineuvoston tavoitteena on olla maailman integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä. Haluamme luoda rajattoman alueen, jossa työvoima voi liikkua vapaasti maiden välillä. Koulutus Nordin johtaja Leif Lahti sanoo..

– Kaikkien kolmen maan alueella toimivat verkostomme ovat vahvuutemme, ja niiden kautta saamme koko ajan ajankohtaista tietoa. Kaikki koulutusohjelmamme suuntautuvat työvoimapulasta kärsiviin ammatteihin ja mahdollistavat uudet jännittävät investoinnit vastaamalla ajankohtaiseen osaamistarpeeseen.

Ruotsin pohjoiset osat ovat useiden suurten teollisuusyritysten tähtäimessä, jotkut toimivat täällä jo, ja toiset ovat juuri sijoittumassa pohjoiseen.  

– Saamme toimia alueella, jonne kaikkien katseet nyt suuntautuvat. On hienoa toimia koulutuksentarjoajana tapahtumien keskipisteessä. Saamme olla näkemässä, kuinka uusia ja ripeään tahtiin kasvavia ammatteja ja ammattialoja syntyy, koulutusstrategi Leif Pääjärvi sanoo ja jatkaa:

– Jo nyt, ennen uusin toimijoiden tuloa, työvoimalle on erittäin suuri kysyntä. Tarvitaan opettajia, lähihoitajia, kokkeja, koneenkuljettajia ja rakennustyöntekijöitä, vain muutamia mainitakseni.

Leif Lahti sekä Leif Pääjärvi

Leif Lahti ja Leif Pääjärvi ovat yhtä mieltä siitä, että Pohjois-Ruotsi on tällä hetkellä uskomattoman voimakkaasti kehittyvää, hienoja työtilaisuuksia tarjoavaa aluetta. He toivovat, että kauempaa tulleet opiskelijat valmistuttuaan miettivät kunnolla, ennen kuin päättävät palata entiselle kotipaikkakunnalleen. Heidän kannattaa sen sijaan jäädä Norrbotteniin, jossa työtä on usein tarjolla välittömästi.

– Teemme jatkuvaa työtä sen eteen, että oppilaat valitsisivat juuri meidät opintoja suunnitellessaan. Kaikille oppilaille taataan asunto, mikä tekee meistä vetovoimaisen paikan kouluttautua, Leif Pääjärvi sanoo.

Koulutus Nordin ensisijainen tavoite on tehdä koulutuksista työpaikalla vallitsevaa todellisuutta mahdollisimman hyvin vastaavia. Tämä tarkoittaa, että koulutukset ovat käytännöllisiä, ja oppilaat suorittavat samoja tehtäviä kuin, mitä he valmistuttuaan kohtaavat tulevissa ammateissaan. Koulutuspäivien kesto on usein aamuseitsemästä neljään iltapäivällä, samoin kuin työelämässä.

– Oppilaat saavat usein ensin suorittaa tehtävän käytännössä ja vasta sen jälkeen oppia siihen liittyvän teorian, koska päivän oppitunti on sillä tavoin monelle helpompi sisäistää. Opiskelijoita myöhemmin rekrytoivat kommentoivat usein, että oppilaiden runsas harjoittelu näkyy, Leif Lahti sanoo.

Koulutus Nordissa on huomattu, että opiskelijat työllistyvät hyvin opintojensa päätteeksi.

– Uskomme koko elämän läpi kestävään oppimiseen. Meillä on jatkuvasti työelämään suuntautuvia yhteistyöhankkeita, jotka madaltavat kynnystä työmarkkinoille siirryttäessä. Vastaavasti se, joka on jäänyt työmarkkinoiden ulkopuolelle, voi päivittää osaamistaan täällä. Tämä merkitsee paljon yksittäiselle ihmiselle, ja on samalla erittäin tärkeää, kun halutaan turvata osaavan työvoiman saanti, Leif Pääjärvi sanoo. 

Lähde: Framtidsfarbriken


Lisää uutisia:

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta

19. maaliskuu. 2024
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...

Koulutus Nordin uuden johtajan valinta on saatu päätökseen

15. tammikuu. 2024
Pohjoiskalotin koulutussäätiön hallitus (lyhyesti Koulutus Nord) on valinnut uuden johtajan ajanjaksolle 1.7.-2024 – 30.6.2028. Perusteellisessa...

Pohjoiskalotin koulutussäätiön uusi sopimus allekirjoitettiin

19. marraskuu. 2023
Maat allekirjoittivat Pohjoiskalotin Koulutussäätiön (lyhyesti Koulutus Nord)toimintaa koskevan sopimuksen neljälle seuraavalle vuodelle,...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago