Älvsbystä kotoisin oleva Stefan Sandberg-Lauri valmistui lähihoitajaksi Koulutus Nordilla ja sai heti työpaikan Koivukylän Björkebygårdenilta. Jos kaikki palaset osuvat kohdalleen, koko perhe, johon kuuluu hoitoalalla työskentelevä vaimo ja kaksi kouluikäistä lasta, muuttaa toivon mukaan Koivukylään. Ruotsin Ylitornion eli Övertorneån kunnan väliluku kasvaisi kerralla neljällä asukkaalla, mikä on tervetullut lisä väestökadosta kärsivälle kunnalle.
Monen muun kunnan tavoin myös Ruotsin Ylitornion hoitoalalla on suuri rekrytointitarve, muun muassa eläköitymisten seurauksena. Stefan Sandberg-Lauri kertoo, että hän ja hänen vaimonsa, jonka juuret ovat Vyönin kylässä, ovat jo vuosia puhuneet Ylitornion kuntaan muuttamisesta.
- Työnvälityksen kautta saamani lähihoitajan koulutus antaa meille mahdollisuuden tehdä unelmasta totta, Stefan Sandberg-Lauri sanoo.
Stefan kertoo työskennelleensä autoasentajana lähes 20 vuotta, mutta viimeiset 13 vuotta hoitoalalla, muun muassa henkilökohtaisena avustajana.
- Koulutus avaa lisää ovia työmarkkinoille. Olen todella tyytyväinen koulutukseen, vaikka pandemian vuoksi olen joutunut reissaamaan paljon koulutuspaikkakunnan ja kodin välillä, koska opiskelu on järjestetty sekä lähi- että etäopetuksena. Aika on mennyt todella nopeasti. Yksi humaus, ja nyt sitä on jo valmis, erittäin iloinen Stefan Sandberg-Lauri toteaa haastattelun päätteeksi.