Olen 27-vuotias haaparantalainen. Lukiossa kävin kaupallisen alan koulutusohjelman ja sen jälkeen olen ollut töissä kaupanalalla ja kotipalvelussa. Juuri ennen LVI-koulutuksen aloittamista työskentelin seitsemän vuotta ravintola-alalla, joista kaksi viimeistä apulaisravintolapäällikkönä, joten ehdin kokea myös urapolulla etenemistä. Se oli mukavaa ja viihdyin hyvin.
Olin miettinyt pitkään, että haluaisin tehdä jotain muuta. Olen aika näppärä ja haluan tehdä asioita itse. Se, että valitsin juuri LVI-alan, ei ollut aluksi mikään itsestään selvä valinta. Mietin vaihtoehtoja rakennuspuusepän, sähköasentajan ja LVI-asentajan koulutusten välillä ja sain mahdollisuuden käydä tutustumassa kaikkiin kolmeen. LVI tuntui kiinnostavimmalta enkä ole katunut valintaani.
Pandemian vuoksi opinnot ovat vaihdelleet etä- ja lähiopintojen välillä, ja koska kyseessä on käytännön ammatti, se vaikuttaa tietysti. Minulla ei ole minkäänlaista aiempaa kokemusta ammatista ja siksi on ollut tärkeää saada työskennellä käytännössä paikan päällä niin paljon kuin mahdollista. Mutta opettajat ovat erittäin taitavia ja auttavat niin paljon kuin voivat silloin kuin meillä on lähiopetusta ja sisällyttävät opetukseen aika paljon käytännön harjoittelua. Jännittävintä on, että olen saanut mahdollisuuden oppia jotain aivan uutta. Tällä hetkellä olen ainoa tyttö tässä koulutuksessa eikä se tunnu mitenkään oudolta. Koen, ettei minuun suhtauduta mitenkään erityisesti sen vuoksi, että olen tyttö.
Opettajani ylipuhui minut. Hän otti asian puheeksi joulun aikaan ja silloin en vielä kokenut, että olisin ehtinyt koulutuksessa tarpeeksi pitkälle. Aloitin koulutuksen marraskuussa, ja siksi minusta ensin tuntui, etten ollut saanut tarpeeksi käytännön harjoitusta, epäröin. Mutta kaksi viikkoa ennen kisaa sanoin, että OK, osallistutaan! Olen erittäin kilpailuhenkinen ja ajattelin, ettei minulla ole tässä mitään menetettävääkään. Kilpailuvietti otti yksinkertaisesti vallan.
Meidän piti rakentaa kokonainen kylpyhuone suihkuineen, käsienpesualtaineen ja vetää kaikki putket. Yksi osa arviointia oli, että mitat olivat oikeat ja työskentelytapa turvallinen.
En osannut odottaa sitä. Olin sitä paitsi sairaana juuri ennen kilpailua, ja minulla oli vain yksi päivä aikaa valmistautua ennen kisapäivää, joten se oli uskomattoman ihana ja myönteinen yllätys.
Koulutussuunnitelman mukaan valmistun tammikuussa 2022 ja toivon pääseväni työelämään niin pian kuin mahdollista. Haluan asua Tornionlaaksossa, jossa minun perheenikin on, ja minulla on myös 3-vuotias lapsi. Vanhemmat ovat toimineet yrittäjinä, joten en pidä mahdottomana ajatusta, että jossain vaiheessa perustaisin yrityksen.
En usko, että sukupuolella on suoranaisesti väliä. Tietysti tarvitaan jonkin verran voimaa eikä saa olla turhan nirso. Käsityöläisen työ on sosiaalinen palveluammatti, jonka parissa täytyy viihtyä ja johon on oltava taipumusta, mutta nämä asiathan eivät liity sukupuoleen. Ehkä on kyse stereotyyppisestä ajattelusta. Mutta monet sanovat, että tytöt ovat esimerkiksi paljon huolellisempia yksityiskohtien kanssa, pitävät työkalut järjestyksessä ja siivoavat jälkensä, voi siinä olla jonkin verran perää.