Hoppa till innehållet
Digitaalinen Tulevaisuus-tapahtuma
22. huhtikuu. 2021

Digitaalinen Tulevaisuus-tapahtuma

Koulutus Nord järjestää 21. toukokuuta digitaalisen tapahtuman otsikolla ”Tulevaisuuden lääni Norrbotten – kasvun jatkumisen edellytys on osaavan työvoiman saanti” Tapahtumassa on mukana muun muassa Norrbottenin tuore maaherra Lotta Finstorp.

Tapahtuman keskiössä ja keskustelun teemana on voimakkaasti kasvava Norrbotten. Läänin alueella parhaillaan toteutuvat ja tulevina vuosina toteutettavat investoinnit ovat valtavat. Työvoiman tarve on erittäin suuri samaan aikaan kuin läänin väestö on suhteellisen iäkäs.  

Yhteistyö on se avain, jonka avulla lääni selvittää tulevaisuuden haasteet.

- Tämä on juuri se syy, minkä vuoksi me Pohjoiskalotin koulutustoimijana olemme tehneet aloitteen tämän tapahtuman järjestämiseksi ja kutsuneet mukaan yhteistyökumppanimme kehittääksemme edelleen keskinäisiä suhteitamme, mutta luodaksemme alustaa myös uusille yhteistyösuhteille, Koulutus Nordin johtaja Leif Lahti ja koulutusstrategi Leif Pääjärvi selvittävät tapahtuman taustoja.

Yhtenä osana Koulutus Nordin toiminta-ajatusta on lisätä liikkuvuutta työmarkkinoilla.

- Vaikka olemme toimineet jo yli 50 vuotta, olemme edelleen kouluttajana suhteellisen tuntematon toimija. Meille vuosittain eri puolilta Norjaa, Ruotsia ja Suomea tulevat 400 opiskelijaa ovat potentiaalisia uusia norrbottenilaisia tai pohjoiskalottialaisia. Pohjoiskalotilla toimivina emme saa unohtaa, että Pohjoiskalottia voidaan tarkastella yhtenä työmarkkina-alueena. Olemme itsekin loistava esimerkki toiminnasta, joka on rekrytoinut osaamista Suomesta ja suuri osa työntekijöistämme käy meillä töissä Suomen puolelta, Leif Lahti sanoo.

- Haluamme osoittaa, että pienenä, mutta ainutlaatuisena koulutustoimijana voimme vaikuttaa yhteystyöhön merkittävästi. Yksi esimerkki tästä on yhteistyökumppaneihimme kuuluva Älvsbyssä sijaitseva Polarbröd AB, jolle koulutamme tulevaisuuden leipureita, sanoo Leif Pääjärvi, joka pitää langoista kiinni 21. toukokuuta.

Linkki: Ohjelma ja Kutsu tapahtumaan ”Tulevaisuuden lääni Norrbotten – kasvun jatkumisen edellytys on osaavan työvoiman saanti” 21. toukokuuta klo 09.00-10.45. (ruotsiksi)



Lisää uutisia:

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta

19. maaliskuu. 2024
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...

Koulutus Nordin uuden johtajan valinta on saatu päätökseen

15. tammikuu. 2024
Pohjoiskalotin koulutussäätiön hallitus (lyhyesti Koulutus Nord) on valinnut uuden johtajan ajanjaksolle 1.7.-2024 – 30.6.2028. Perusteellisessa...

Pohjoiskalotin koulutussäätiön uusi sopimus allekirjoitettiin

19. marraskuu. 2023
Maat allekirjoittivat Pohjoiskalotin Koulutussäätiön (lyhyesti Koulutus Nord)toimintaa koskevan sopimuksen neljälle seuraavalle vuodelle,...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago