Olen 46-vuotias, ja muuttanut Kiirunasta Ruotsin Ylitornion kuntaan 6-7 vuotta sitten. Asun avopuolisoni kanssa Koivukylässä. Minulla on yli 20 vuoden kokemus hoitoalalta. Kävin lukion hoitoalan koulutuslinjan Kiirunassa ja olen siitä asti työskennellyt hoitoapulaisena erityyppisissä asuntoloissa ja vanhustenhuollossa.
Olin tavallaan kyllästynyt hoitoalaan ja ajattelin opiskella mattoasentajaksi, ja niin teinkin, mutta työllistyminen korona-aikana oli erittäin vaikeaa. Olin työttömänä ja tein vähän aikaa töitä kotipalvelussa. Mieleen tuli ajatus jatkaa lukion hoitoalan koulutusta ja kouluttautua lähihoitajaksi. Vakituisen työn saaminen Kalixissa ei onnistu ilman lähihoitajatutkintoa. Ajattelin, että koulutus ei varmaankaan kestä kovin pitkään, koska minulla on aiempi koulutus ja olen työskennellyt hoitoalalla. Nyt olen opiskellut 4-5 kuukautta ja valmistunut.
Tein harjoitusjakson Jällivaaran suljetulla psykiatrisella osastolla ja olisin voinut saada töitä sieltä. Lähihoitajista on kova pula myös psykiatrisella puolella. Olen saanut työtarjouksia Kalixin kunnasta ja Jällivaarasta ja jopa Norjasta, mutta olen ottanut vastaan työn Kalixissa, koska sinne on lyhin matka kotoa Koivukylästä.
Olen ollut töissä Kalixissa ja tehnyt harjoittelujakson Jällivaarassa. Soitin useaan eri paikkaan, myös Norjan puolelle, ja puhuin työnantajien kanssa, minkä jälkeen työtarjouksia alkoi tulla roppakaupalla, niin kesätöitä kuin muitakin työpaikkoja. Alalla vallitsee huutava työvoimapula, mikä jatkuu vielä pitkään, koska odotettavissa on myös paljon eläköitymisiä. Työnsaaminen ei varmasti tuota ongelmia. Työtä riittää halukkaille.
Olen löytänyt toisen näkökulman hoitoalaan ja nähnyt, että töitä riittää. Koulutusaikana tuli myös tunne, että olen itse asiassa aika hyvä tässä. Sain positiivista palautetta ja tunnustusta huippuhyviltä esimiehiltä ja kollegoilta Kalixissa. Nostan heille todella hattua. Ilman heitä olisin luultavasti jäänyt rakennusalalle.
Mielestäni se oli lyhyt ja intensiivinen. Se on ollut antoisa, kuten koulutus aina on. Kurssikirjallisuutta ei pidä aliarvioida. Se on muuttunut aika tavalla sen jälkeen kun opiskelin hoitoalaa 1993. Joskus tuntuu, että oppikirjojen tieto ei vastaa työssä hankittua kokemusta, mutta samalla me, jotka olemme opiskelleet samanaikaisesti, olemme voineet pallotella kokemuksia keskenämme. Minusta tuntuu, että olen voinut myös antaa koulutukselle jotain. Koulutus on ollut todella hyvä.
Avoimella sydämellä ja terveellä talonpoikaisjärjellä pärjäät pitkälle. Myötäelämisen taito on tärkeä. Hoitoalalla ei aina ole aikaa istua vanhusten kanssa, mutta kun työtä tekee sydämellä, se toimii. Emme teet työtä kuolleiden esineiden kanssa. Siitä tässä on kyse. Meidän on nähtävä ihminen. Jos näemme vain sairautta, emme ikinä pysty antamaa hyvää hoitoa ja hoivaa. Jos opit näkemään ja kuulemaan ihmisen ja annat ihmisen tulla kuulluksi, vaikka hän käyttäytyisi tylysti, kaikki menee hyvin.
Hoitoalalle tarvitaan lisää miehiä yhtä lailla kuin rakennusalalle tarvitaan lisää naisia. Sopivasti sekoitetut työyhteisöt toimivat yksinkertaisesti paremmin, työilmapiiri paranee. Yhden sukupuolen työyhteisöt eivät toimi yhtä hyvin. Uskon, että miesten lisääntyvä osuus hoitoalalla vaikuttaa myös palkkakehitykseen ja työaikoihin. En esimerkiksi usko, että miehet hyväksyvät osa-aikaisia työsuhteita. On tilanteita, joissa sukupuolella saattaa olla merkitystä, ei ainoastaan fyysisen voiman vuoksi, vaan esimerkiksi hygieniarutiineiden ja suihkussa käynnin yhteydessä, jolloin asiakkaat saattavat kieltäytyä vastakkaisen sukupuolen avusta. Työtiimien monipuolisuus on yksinkertaisesti hyvä asia.
Maa. 02. 12
Makkarastroganoff ja pottumuusi