Hoppa till innehållet
ArcticSkills – Digitaalinen kilpailu toimii uranuurtajana
21. maaliskuu. 2021

ArcticSkills – Digitaalinen kilpailu toimii uranuurtajana

ArcticSkills järjestetään nyt ensimmäistä kertaa tapahtuman kuusivuotisen historian aikana digitaalisesti, ja kilpailu striimataan kilpailupäivänä 23. maaliskuuta. Koulutus Nord toimii yhdessä Gränsälvsgymnasiet–lukion kanssa tapahtuman isäntänä. ArcticSkills perustuu WordSkills-konseptiin ja se toteutetaan useiden ammattikoulutusta tarjoavain Kolarctic CBC:ltä, Barentsin sihteeristöltä, Nordplus juniorilta sekä Norjan Tromssan ja Finnmarkun maakunnilta rahoitusta saavien pohjoisruotsalaisten, -norjalaisten, -suomalaisten ja –venäläisten koulujen välisenä yhteistyönä. Yhteensä 50 Barentsin alueen opiskelijaa kilpailee mitaleista tiistaina.

Logistisia haasteita

Kilpailun järjestäminen eri puolilla Barentsin aluetta ja esimerkiksi asiantuntijoiden ja tuomareiden jakaantuminen eri kouluille eri maissa tuo monia logistisia haasteita.

- Asiantuntijat, ts. eri koulujen valitsemat ammattiaineiden opettajat ovat miettineet, miten eri lajien kilpailut voidaan järjestää niin, että olosuhteet ovat mahdollisimman oikeudenmukaiset. Tärkeätä on ollut päättää myös, miten eri lajien toteutus voidaan dokumentoida niin, että asiantuntijat voivat tehdä oikeudenmukaiset arviot. Asiantuntijathan ovat mukana digitaalisesti Teamsin kautta koko kilpailupäivän ajan, ArcticSkillsin isäntäorganisaatioiden Koulutus Nordin ja Gränsälvsgymnasietin koordinaattorina toimiva Mattias Söder selostaa tilannetta.

Norrmedia Luulajassa vastaa lähetyksestä.

- Meillä ei ole aiempaa kokemusta digitaalisista ja striimattuna lähetettävistä tapahtumista ja siksi tuntuukin erittäin hyvältä, että saimme Norrmedian mukaan tähän projektiin. Opimme valtavasti ja saamme uusia kokemuksia, innolla tapahtumaa odottava ja parhaillaan useita palloja yhtä aikaa ilmassa pitelevä Mattias Söder sanoo.

Kilpailulla halutaan tuoda näkyvyyttä ammattikoulutukselle

Kilpailun striimaus on ainutlaatuinen mahdollisuus seurata kilpailua mistä päin tahansa.  

 - Tämä ei olisi itse asiassa onnistunut, jos kilpailu olisi järjestetty täällä Övertorneålla Ruotsissa, niin kuin alkuperäinen suunnitelma ennen pandemian alkua oli. Toivomme tietysti, että mahdollisimman moni käyttäisi tilaisuutta hyväkseen ja seuraisi tapahtumaa päivän aikana. Osallistumme ArcticSkillsiin kumppanina muun muassa siksi, että haluamme lisätä kiinnostusta ammattikoulutusta kohtaan niin, että se huomattaisiin fiksuna valintana tämän päivän työmarkkinoilla, ArcticSkillsin isännät Koulutus Nordin johtaja Leif Lahti ja Gränsälvsgymnasietin rehtori Katarina Lindberg sanovat.

The competition will be broascasted for example on our webpage: https://utbnord.se/om-utbildning-nord/kalender/806--arcticskills-2021 or  ArcticSkills homepage (arcticskills.com).



Lisää uutisia:

VVS-koulutus tuntui oikealta

26. huhtikuu. 2021
Nimi: Karolina BuchtKoulutus: LVI-asentajaKotipaikkakunta: Haaparanta Kerro vähän itsestäsi ja siitä, mitä olet tehnyt ennen kuin aloitit LVI-...

Digitaalinen Tulevaisuus-tapahtuma

22. huhtikuu. 2021
Koulutus Nord järjestää 21. toukokuuta digitaalisen tapahtuman otsikolla ”Tulevaisuuden lääni Norrbotten – kasvun jatkumisen edellytys on osaavan...

Nordin LVI-koulutus niittää mainetta ja menestystä

12. huhtikuu. 2021
Koulutus Nordin LVI-koulutus on lyhyen ajan sisällä niittänyt mainetta ja menestystä. Koulutus Nord toimi 23. maaliskuuta Barentsin alueen...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

VVS-koulutus tuntui oikealta
Nimi: Karolina BuchtKoulutus: LVI-asentajaKotipaikkakunta: Haaparanta Kerro vähän itsestäsi ja siitä, mitä olet tehnyt ennen kuin aloitit LVI-...


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago