Hoppa till innehållet
Maalarin ammatti sopii yhtä hyvin naisille ja miehille
27. marraskuu. 2020

Maalarin ammatti sopii yhtä hyvin naisille ja miehille

- Koska olen nainen, teen asiat vähän eri tavalla kuin mies. Käytän koko kroppaa ja suunnittelen etukäteen, miten teen. Suomen Ylitorniolla asuva Mariia Smirnova alkoi elokuun lopulla opiskella maalarin ammattikoulutuslinjalla Koulutus Nordissa, koska koki, että entinen ammattikokemus matkailu- ja vakuutusalalla ei johtanut työllistymiseen uudella kotipaikkakunnalla.

- Olen lapsesta saakka tykännyt piirtää ja maalata. Ja ajattelin, että miksei. Tässähän on vain kyse isommista töistä, kun saan maalata kokonaisia seiniä.

Mariia kertoo pitävänsä väreistä ja käyttävänsä niitä luovasti sekoittamalla eri värejä keskenään myös kotona.

Nyt kun maalarin ammatissa tarvittavia työkaluja ja –menetelmiä on ehditty opetella muutaman kuukaudenajan, on aika todeta, että valinta osui oikeaan.

- Tykkään todellakin. Nautin joka päivä. Ja odotan innolla koristemaalausosiota, jonka haluan todella oppia hallitsemaan.

Sopii kaikille

Alan valinta tuntuu hänestä aivan luonnolliselta myös naisille.

- En ajattele, että tässä työssä olisi mitään eroa miehen ja naisen välillä. Koska olen nainen, teen vähän eri tavalla esimerkiksi nostaessani raskaita ämpäreitä. Ehkä miehet käyttävät enemmän ylävartaloa, kun minä taas käytän koko kroppaa ja suunnittelen etukäteen, miten teen.

Pietarissa syntynyt ja kasvanut Mariia muistelee nähneensä lapsena jotain neuvostoaikaista elokuvaa, jossa kaikki rakennustyöläiset olivat naisia. Se liittyi siihen, että alueen rakentajat saivat asunnon ilmaiseksi oltuaan mukana rakentamassa taloa, jonne sitten muuttivat.

Mariian entinen ammattiura on kuitenkin aivan toiselta alalta. Hän on työskennellyt matkailun parissa ja vakuutusalalla. Ylitorniolle hänet toi rakkaus.

- Menin naimisiin syyskuussa, Mariia hymyilee silmin nähden onnellisena.

Oppiminen työn kautta on hyvä asia

Juuri nyt Mariia on soveltamassa syksyn aikana hankittua oppia myös käytännössä. Yhdessä opiskelukaverinsa kanssa hän kunnostaa Koulutus Nordin kellarikerroksessa sijaitsevaa varastohuonetta. Se, että koulutukseen sisältyy paljon käytännön harjoittelua, on pelkkää plussaa.

- Teoria suomeksi on vielä aika vaikeaa, ja ensimmäiset kaksi viikkoa olivat todella vaikeat. Onneksi sain paljon apua opettajalta.

Mariian suunnitelmissa on valmistua keväällä toukokuussa, tai mahdollisesti siitä pari kuukautta eteenpäin. Sitten on aika hakea töitä jostakin lähialueelta. Mies metsästää ja on muutenkin juurtunut pohjoiseen, joten muutto paikkakunnalta ei ole ainakaan tässä vaiheessa elämää ajankohtainen.

- Jos töitä ei löydy, opiskelen ehkä vielä lisää.

 

 

 

 

 

 

Mariia Smirnova viihtyy koulutuksessa, jossa on paljon työn kautta oppimista. Nyt on vuorossa opitun soveltaminen Koulutus Nordin omien varastotilojen kunnostuksessa.

Perustasoitus, maalaus ja lasikuitutapetin laitto kuuluvat Mariia Smirnovan työhön Koulutus Nordin varastoremontissa.

Mariia Smirnova 2

Suomen kieli ja maisemat tutuiksi

Vaikka pohjoiset seudut ovat melko rauhalliset Pietarin suurkaupunkielämään tottuneelle, näihinkin maisemiin voi sopeutua.

- Kävelen paljon metsässä, sienestän ja teen puutarhatöitä. Ja kun luen verkkokurssilla suomea, aika kuluu paremmin.

Suomen kieli sujuu koko ajan jouhevammin, ja englannin käyttäminen apukielenä jää pikkuhiljaa vähemmälle.

Linkki: Haussa olevat työvoimakoulutukset>>



Lisää uutisia:

Koulutus Nord panostaa rakennusalan koulutukseen

8. maaliskuu. 2021
Pohjois-Ruotsin ja Pohjoiskalotin työmarkkinat ovat nyt erittäin vahvat. Rakentaminen on ennätysmäistä ja jatkuu samanlaisena vielä pitkään niiden...

Uusi hakemus tuotti tulosta – järjestämislupa uusille ammattikoulutuksille

22. joulukuu. 2020
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Koulutus Nordille Ruotsin Övertorneålla oikeuden järjestää sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon sekä...

Käden jälki näkyy heti - Maalarin työ on palkitsevaa ja palkkaus kohdallaan

14. joulukuu. 2020
Kun tarjoilijaksi ja suurtalouskokiksi aikoinaan valmistuneelta Erika-Sofia Juusolalta kyselee alan vaihdon syitä, hänen ei tarvitse miettiä.-...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

Koulutus Nord panostaa rakennusalan koulutukseen
Pohjois-Ruotsin ja Pohjoiskalotin työmarkkinat ovat nyt erittäin vahvat. Rakentaminen on ennätysmäistä ja jatkuu samanlaisena vielä pitkään niiden...


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago