Hoppa till innehållet
Lahti jatkaa johtajana seuraavat kaksi vuotta
29. kesäkuu. 2020

Lahti jatkaa johtajana seuraavat kaksi vuotta

Koulutus Nordin hallitus on myöntänyt Övertorneålta kotoisin olevalle Koulutus Nordin johtajalle Leif Lahdelle kahden vuoden jatkoajan. Leif Lahti on toiminut koulun johtajana 1. heinäkuuta 2016 lähtien, ja näin ollen hänen virkakautensa jatkuu 30. kesäkuuta 2022 saakka.

- Olen sekä iloinen että ylpeä siitä, että olen saanut luottamuksen johtaa Koulutus Nordia vielä seuraavat kaksi vuotta. Vaikea kuvitella mielenkiintoisempaa koulutusalan johtamista. Tänä vuonna koulu täyttää 50 vuotta pohjoismaisena koulutuksen järjestäjänä - valitettavasti covid-19:n takia olemme toistaiseksi joutuneet peruuttamaan tähän asti suunnittelemamme tapahtumat.

Ruotsin, Norjan ja Suomen allekirjoittaman Koulutus Nordin (Pohjoiskalotin koulutussäätiö) sopimuksen mukaan voi johtaja hakea jatkoaikaa korkeintaan neljäksi vuodeksi.

 



Lisää uutisia:

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta

19. maaliskuu. 2024
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...

Koulutus Nordin uuden johtajan valinta on saatu päätökseen

15. tammikuu. 2024
Pohjoiskalotin koulutussäätiön hallitus (lyhyesti Koulutus Nord) on valinnut uuden johtajan ajanjaksolle 1.7.-2024 – 30.6.2028. Perusteellisessa...

Pohjoiskalotin koulutussäätiön uusi sopimus allekirjoitettiin

19. marraskuu. 2023
Maat allekirjoittivat Pohjoiskalotin Koulutussäätiön (lyhyesti Koulutus Nord)toimintaa koskevan sopimuksen neljälle seuraavalle vuodelle,...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago