Koulutus Nordin Sisäisen palvelun toimiala on pannut merkille, että hoitoalalla on suojavarusteiden puutetta. Henkilökunta on nähnyt netissä useita ohjeita siitä, miten suojavisiirejä voi valmistaa itse, ja miten muut ovat aktivoineet paikallisia resursseja. Niinpä päätettiin ottaa yhteyttä Mataringin terveyskeskukseen ja kysyä, onko siellä tarvetta tällaisille. Nyt ensimmäinen tilauserä on toimitettu.
Tekniikan ja teollisuuden koulutusala löysi 3 D-ohjeen visiirinpidikkeen tulostamiseen, mutta sen ohjeen mukainen valmistus olisi kestänyt aivan liian kauan käytössä olevalla 3 D-tulostimella, joten henkilökunta kehitti testaamalla oman version. Sen jälkeen otettiin yhteyttä Mataringin (Övertorneån) terveyskeskukseen ja toimitettiin erä itse valmistettuja prototyyppejä ja pyydettiin kokeilemaan, mikä niistä toimii parhaiten.
- Terveyskeskus on testannut mallit ja tilannut yhtä niistä, ja nyt valmistamme ensimmäisen tilauserän, Koulutus Nordin Hjördis Nilsson ja Magdalena Öström kertovat.
- Kuminauhan olemme ostaneet, mutta loput olemme tähän mennessä löytäneet varastostamme. Piirtoheitinkalvoja käytetään tänä päivänä enää hyvin vähän, koska muu tekniikka on syrjäyttänyt ne. Onneksi meillä oli niitä vielä varastossa ja toimistovahtimestari tiesi, mistä kaivaa ne esiin. |
Kaikki Koulutus Nordin oppilaat saavat etäopetusta, minkä vuoksi vastaanotossa muuten työskentelevä henkilökunta on ehtinyt tekemään yhteiskunnallisen panostuksen.
- Tuntuu erittäin hyvältä tehdä jotain konkreettista ja auttaa lähialueen tilannetta, Hjördis ja Magdalena toteavat lopuksi.