Ruotsin eduskunnan työmarkkinavaliokunnan keskustalaiset jäsenet näkivät Koulutus Nordin hyvänä esimerkkinä. Ruotsin työnvälitystoimiston uudelleen organoisointi ja sen vaikutus Koulutus Nordin pohjoismaiseen toimintaan oli syynä, että Koulutus Nord kutsui Ruotsin keskustapuolueen avainhenkilöt, jotka olivat mukana hallituksen muodostamiseen liittyvässä tammikuun sopimuksessa (Januariavtalet), tutustumaan oppilaitokseen. Pohjoismainen yhteistyö teki vaikutuksen vieraisiin.
Koulutus Nordin johtaja Leif Lahti kertoi, kuinka tärkeää on osoittaa pätevyytensä, ja jatkoi:
- Pohjoismaisesta näkökulmasta katsottuna olemme outo lintu, joka helposti unohdetaan. Meillä on ollut huoli siitä, kuinka pohjoismainen tehtävämme osaamisen kehittäjänä istuu uuteen.
- Koulutus Nordissa näkee, kuinka kolmen maan viranomaisyhteistyö voidaan käytännössä ratkaista. Saman katon alla ovat esimerkiksi Ruotsin ja Norjan työnvälitystoimistojen sekä Iris Hadarin työntekijät. Talossa tehdään tiivistä yhteistyötä ja henkilökohtainen apu on jokaisen sitä tarvitsevan ulottuvilla. Juuri tätä me keskustapuolueessa tarkoitamme tammikuun sopimuksella, muotoili norrbottenilainen kansanedustaja Linda Ylivainio.
- Selvästikään ei ole halua vaikeuttaa tai hävittää toimivia toimialoja. Päinvastoin - tuntuu olevan aito halu kehittää mm. valtiollisia palveluja maaseutualueilla, totesi Leif Lahti vierailun päätteeksi.
Keskustapuolueen työmarkkinapoliittinen puhemies Martin Ådahl ja työmarkkinavaliokunnan jäsen Alireza Akhondi sanoivat, että keskustapuolue on alusta lähtien selvästi ilmaissut, kuinka tärkeää paikallisten viranomaispalvelujen olemassaolo on.
-Työnvälitystoimistoja tarvitaan erityisesti maaseuduilla. Siksi on outoa, että työnvälitystoimiston konttoreita on vähennetty juuri seuduilla, missä niitä eniten tarvitaan ja missä toimintojen rakenteita sekä yhteistyötä on kehitetty eri yhteistyökumppaneiden kanssa. Ruotsissa viranomaiset johtavat itsenäisesti toimintojaan niille annettujen sääntöjen puitteissa. Toisin kuin nyt, ohjaussääntöjen pitäisi olla yksityiskohtaisempia, jotta konttorien sulkeminen saataisiin pysäytettyä ja lisättyä niiden määrää, sanoi Martin Ådahl.