Hoppa till innehållet
Koulutus Nordin uusi sopimus seuraavalle nelivuotiskaudelle allekirjoitettiin
26. marraskuu. 2019

Koulutus Nordin uusi sopimus seuraavalle nelivuotiskaudelle allekirjoitettiin

Koulutus Nord (juridiselta nimeltä Pohjoiskalotin koulutussäätiö) Ruotsin Övertorneålla on järjestänyt ammattikoulutusta Norjan, Ruotsin ja Suomen työmarkkinoille vuodesta 1970 lähtien. Suomen opetus- ja kulttuuriministeriön, Norjan työ- ja elinkeinoministeriön ja Ruotsin työmarkkinaministeriön edustajat ovat neuvotelleet uuden sopimuksen kaudelle 2020-2023. Sopimuksen allekirjoittivat Ruotsin työministeri Eva Nordmark, Norjan suurlähettiläs Christian Syse ja Suomen suurlähettiläs Liisa Talonpoika maanantaina Tukholmassa. 

Työministeri Eva Nordmark, jolla on juuret Norrbottenissa, onnitteli Koulutus Nordia uudesta sopimuksesta. Hän painotti pohjoismaisen yhteistyön jatkumisen merkitystä ja sitä, että yhteistyötä voidaan jatkossakin kehittää koko Pohjoiskalotin työmarkkinoiden hyväksi.

- Norrbottenilaisena tiedän, mikä mahdollisuus maiden välisellä työmarkkinoiden liikkuvuuden lisäämisellä on. Ruotsin ja Suomen erottaa ainoastaan kaunis joki, Ruotsin ja Norjan taas muutama hieno vuori.

Koulutus Nordin johtaja Leif Lahti ilmaisi ilonsa siitä, että maiden hallitukset edelleen antoivat luottamuksensa Koulutus Nordille. Hän esitti työministerille ja suurlähettiläille kutsun vierailla Koulutus Nordissa sen juhlavuonna 2020.

- Olemme erittäin ylpeitä ja iloisia maiden välisestä yhteistyöstä ammatillisen aikuiskoulutuksen saralla, jonka alkamisesta tulee ensi vuonna kuluneeksi 50 vuotta. Tällä on tärkeä rooli Pohjoiskalotin alueen osaamisen kehittämisessä myös jatkossa. Meillä on merkittävä osaaminen ammatillisen koulutuksen alalla, ja toimintamme on vaikuttanut pohjoismaisen yhteistyön kehittymiseen kohta 50 vuoden ajan. Jatkamme yhteistyön edistämistä ja toimimme saavuttaaksemme oppilaitoksen vision: avain pohjoismaisille työmarkkinoille.


Edustajamuutos

Uuden sopimuksen sisältö pysyy ennallaan. Koulutus Nordin perustehtävä on edelleen kehittää ja järjestää ammattikoulutusta sekä tarjota arviointipalveluja ensisijaisesti Pohjoiskalotin alueen työmarkkinoiden tarpeisiin. Näin oppilaitoksen toiminta sekä edistää pohjoismaisen osaamisen ja kilpailukyvyn kasvua että vahvistaa pohjoismaista yhteistyötä. Suomessa ammatillisen koulutusjärjestelmän uudistuksen myötä myös työvoimakoulutuksessa voi suorittaa ammatillisen tutkinnon. Uudistuksen seurauksena Suomen edustaja sopimusneuvotteluissa oli ensimmäistä kertaa opetus- ja kulttuuriministeriö eikä työ- ja elinkeinoministeriö, kuten aikaisemmin.

Vuosittaiset koulutuspaikat uuden sopimuksen mukaan jakautuvat seuraavasti: Norjalla 60, Ruotsilla 145 ja Suomella 80 paikkaa, eli yhteensä vuosittain 285 koulutuspaikkaa.



Lisää uutisia:

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta

19. maaliskuu. 2024
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...

Koulutus Nordin uuden johtajan valinta on saatu päätökseen

15. tammikuu. 2024
Pohjoiskalotin koulutussäätiön hallitus (lyhyesti Koulutus Nord) on valinnut uuden johtajan ajanjaksolle 1.7.-2024 – 30.6.2028. Perusteellisessa...

Pohjoiskalotin koulutussäätiön uusi sopimus allekirjoitettiin

19. marraskuu. 2023
Maat allekirjoittivat Pohjoiskalotin Koulutussäätiön (lyhyesti Koulutus Nord)toimintaa koskevan sopimuksen neljälle seuraavalle vuodelle,...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago