

Uusi rakennusalan koulutusohjelma
Kiinnostus puurakentamiseen ja perinnekäsityömenetelmiin kasvaa samalla kun vanhat puurakennustekniikkataidot, kuten hirsirakentaminen häviävät. Niinpä Koulutus Nordissa alkaa aikuisille suunnattu hirsirakentamisen moduuli osana kirvesmieskoulutusta (rakennusalan perustutkinto/talonrakennusalan ammattitutkinto). Myöhemmin koulutus tulee myös valinnaiseksi kurssiksi Ruotsin Ylitornion lukion rakennuslinjalla.
Opetus alkaa perusteista
Kuvassa: Hilja Salamonsen opiskelija Norjasta ja Maja Linner, opiskelija Ruotsista. | ![]() |
Perinteisen hirsirakentamisen taitaja Kari Koivuniemi kouluttaa kesän aikana Hietaniemessä Koulutus Nordin rakennusalan opettajat perinnehirsirakentamisen opettajiksi. Ennen koulutusta opettajat suorittivat moottorisaha-ajokortin.
Rakennus- ja käsiteollisuuden koulutusjohtaja Pilvi Röykkynen kertoo seuraavasti.
- Opiskelijat aloittavat nollasta, ensimmäisestä työvaiheesta alkaen - eli puunkaadosta aina valmiiseen hirsirakennukseen asti. Pohjoismaissa hirsirakentaminen on hyvin vanha rakennustekniikka ja olemme huomanneet, että tästä taidosta on kysyntää Pohjoiskalotissa. Monet ihmiset haluavat korjata ja entisöidä vanhoja hirsitalojaan tai rakentaa uutta. Hirsirakennustaito on kuitenkin häviämässä.
Ylläpidetään Pohjoiskalotin erityistaitoja
Hirsirakennustekniikassa on paikallisia piirteitä, ja perinteisesti taidot opittiin suullisesti sekä käytännön työssä. Tästä johtuen hirsirakennustekniikasta on hyvin vähän kirjallista aineistoa. Onkin korkea aika säilyttää Pohjoiskalotin perinnetaidot ja ylläpitää niitä.
- Haluamme tuoda esiin Pohjoiskalotin erityistaitoja ja ottaa ne osaksi ammattikoulutusohjelmiamme. Näin myös vaikutamme siihen, että koulutuksen suorittaneet opiskelijamme ovat haluttuja työntekijöitä Pohjoiskalotin työmarkkinoilla. Hirsirakentaminen on ensimmäinen askel tähän suuntaan, Pilvi Röykkynen kertoo.
Otsikkokuvassa: Kari Koivuniemi (keskellä) ja Mika Krunniniva, rakennusalan opettaja.
Lisää uutisia:
IT-koulutus vei Thomas Edinin Övertorneålle. Nyt hän haluaa asettua asumaan Norrbottenin lääniin
Sam Ryvoll: Koulutus Nordin koulutus antoi motivaation, jota tarvitsin
Osaamisen täydentäminen kylmäalan koulutuksella johti suoraan töihin
Oppilaitos
Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.
Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.
Opiskelijat
Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä.

Yleistä asumisesta
Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.
