Hoppa till innehållet
Irlantilaiset vaihto-oppilaat ihastuivat pohjoiseen.
8. maaliskuu. 2019

Irlantilaiset vaihto-oppilaat ihastuivat pohjoiseen.

”Melkein kuin kotona!”

Kuva: Valdas Balkunas (vas.), Elle Frances Gray, Dean Peters ja Damian Górnik ovat Koulutus Nordin vaihto-oppilaita. Gray och Górnik opiskelevat tietotekniikkaa, Balkanus ja Peters autoalaa.

Aurinko nousee yhä korkeammalle kirkkaan sinisellä taivaalla. Lumi kimaltelee aurinkokylvyssä ja irlantilaiset vaihto-oppilaat katsovat odottavaisina kelloa. Kohta on aika lähteä Soukolojärven jäälle pilkkimään yhdessä muutaman opettajan kanssa.


- Vähän kammottavalta tuntuu kyllä mennä jäätyneen järven päälle. Mutta jäätähän täällä on kaikkialla. Ja lunta! En ole eläissäni nähnyt näin paljon lunta. Minun oli pakko ostaa uudet kengät, etten liukastele, tietotekniikkaa opiskeleva Elle Frances Gray

Hän ei tietenkään ole koskaan pilkkinyt kalaa jään läpi. Saman ”ensimmäisen kerran elämässä” -kokemuksen saavat myös muut Corkin kaupungista tulevat oppilaat; tietotekniikkaa niin ikään opiskeleva Damian Górnik ja autoalaa opiskelevat Dean Peters ja Valdas Balkunas. Päivän elämysmatkaa odotetaan siten innolla.

Kolme viikkoa kestävän vaihto-oppilaskauden opiskelunsa ohella oppilaat ovat saaneet makupaloja muistakin seikkailuista kuten koiravaljakkoajelusta.

Mutta ulkoilma-aktiviteetit eivät ole ainoat, jotka jäävät mieleen myönteisinä kokemuksina

- Ihmiset ovat erittäin avoimia ja ottavat meidät mielellään vastaan. Täällä koululla oppilaiden kanssa on helppoa tulla juttuun, Dean Peters kehuu väliaikaista opintopaikkakuntaansa, joka sijaitsee kaukana pohjoisessa kotimaisemiin verrattuna.

Mutta ei se sentään niin mahdottomasti poikkea siitä, mihin hän on tottunut.

- Täällä on melkein kuin kotona. Asun pienessä irlantilaisessa kylässä maalla.

Itse koulunkäynti täällä on kuitenkin aika lailla toisenlaista kuin collegessa kotona Corkissa.

-Aivan erilaista. Kotona meillä on paljon suuremmat luokat. Täällä saa aina tarvittaessa apua ja ohjausta. Opettajilta voi kysyä neuvoa, sanoo Damian Górnik, joka muutti Irlantiin perheensä kanssa lapsena.

Samaa mieltä on myös Valdas Balkunas, joka on tuli Irlantiin perheensä kanssa toiselta puolen Eurooppaa. Hänen juurensa ovat Liettuassa.

- Täällä oppii enemmän, kun opettajat ohjaavat yksilöllisesti, hän tuumaa.

 

 

 

Kuva: Autoalaa opiskelevat Valdas Balkunas ja Dean Peters halusivat välttämättä tulla kuvatuksi huippuhienon ralliauton edessä. Autolle tehdään remonttia Koulutus Nordilla.

Valdas Balkanus ja Dean Peters

Kaikki neljä käyvät lukion viimeistä vuosikurssia ja ovat jo löytäneet tulevaisuudensuunnitelmansa. Yliopisto-opinnot häämöttävät seuraavaksi. Yksi suunnittelee lukevansa laivastoinsinööriksi, toinen aikoo lukea tietotekniikkaa ja kolmas websuunnittelua neljännen suunnistaessa biolääketieteen opintojen pariin.  

Koulutus Nordin kansainvälisten asioiden koordinaattori Iiris Matela kertoo, että irlantilaiset vaihto-oppilaat ovat osa Erasmus+ -ohjelmaa ja että he tulevat ammattiopintoihin suuntautuvasta St. John Collegesta.

- Olemme tehneet yhteistyötä niin tämän kuin monen muunkin eri maissa sijaitsevan koulun kanssa jo useita vuosia. Kouluja on esimerkiksi Puolassa ja Suomessa sekä Maltalla, jonne kolme oppilaistamme lähtee pian. Vaihtotoimintaan kuuluvat sekä oppilaat että opettajat.

Matelan mukaan EU-varoin rahoitettava Erasmus+ on ohjelma, jonka tavoitteena on liikkuvuuden lisääminen rajojen yli samoin kuin toisten koulujen käytännöistä ja kokemusten kautta oppiminen.

- Vaihto-opinnot toisessa maassa on hyvä lisä CV:ssä, kun hakee töitä, Matela tietää myös.  

Ja toisinaan käy niinkin, että vaihto-oppilasaika johtaa työhön vaihtomaassa.

Kuva&teksti: Hannele Kenttä



Lisää uutisia:

Uusi hakemus tuotti tulosta – järjestämislupa uusille ammattikoulutuksille

22. joulukuu. 2020
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Koulutus Nordille Ruotsin Övertorneålla oikeuden järjestää sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon sekä...

Käden jälki näkyy heti - Maalarin työ on palkitsevaa ja palkkaus kohdallaan

14. joulukuu. 2020
Kun tarjoilijaksi ja suurtalouskokiksi aikoinaan valmistuneelta Erika-Sofia Juusolalta kyselee alan vaihdon syitä, hänen ei tarvitse miettiä.-...

Maalarin ammatti sopii yhtä hyvin naisille ja miehille

27. marraskuu. 2020
- Koska olen nainen, teen asiat vähän eri tavalla kuin mies. Käytän koko kroppaa ja suunnittelen etukäteen, miten teen. Suomen Ylitorniolla asuva...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

Uusi hakemus tuotti tulosta – järjestämislupa uusille ammattikoulutuksille
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Koulutus Nordille Ruotsin Övertorneålla oikeuden järjestää sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon sekä...


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago