Hoppa till innehållet
MAALARIN AMMATISSA YHDISTYY LUOVUUS JA KÄSILLÄ TEKEMINEN
20. helmikuu. 2018

MAALARIN AMMATISSA YHDISTYY LUOVUUS JA KÄSILLÄ TEKEMINEN

Yläasteella Niina Pohjonen mietti ammatinvalintaa, ja oli kallistumaisillaan maalarin opintojen pariin, mutta valitsi silti kokkilinjan. Nyt on tullut aika toteuttaa ykkösvaihtoehto.

- En muista edes, että mistä se kokkihomma aikoinaan tuli, mutta viime keväänä tuli mitta täyteen, Niina Pohjonen

Tarkemmin sanottuna hän sai tarpeekseen ravintola-alan raakuudesta ja kiireestä työskennellessään Ylläksellä kuumimman matkailusesongin aikana.

- Se on älyttömän raskasta työtä, ja päivät ovat pitkiä. Välistä turistit ovat hankalia. Olin jo monta vuotta puhunut, että vaihdan alaa, ja ajattelin, että jos en nyt hae, niin en ikinä, 23-vuotias Pohjonen kertaa viime kevään tapahtumia.

Ensimmäisellä yrittämällä pääsy Koulutus Nordiin ei onnistunut, koska vaatimuksena on, että hakija on työtön, ja sesonkiaikainen työsuhde ei ollut vielä päättynyt. Kesän alussa Pohjonen haki uudelleen, ja hänet kutsuttiin loppukesästä haastatteluihin. Elokuun lopussa oli aika aloittaa opinnot Koulutus Nordin toimipisteessä Hietaniemessä, joka sijaitsee noin 20 kilometriä Mataringistä, Ruotsin Ylitornion keskustasta etelään.

- Tämä on minulle aivan uutta. Saan opetella kaiken alusta saakka. En ole koskaan ennen tehnyt tällaista.

Lue kokko juttu tästä>>



Lisää uutisia:

Pohjoiskalotin koulutussäätiön uusi sopimus allekirjoitettiin

19. marraskuu. 2023
Maat allekirjoittivat Pohjoiskalotin Koulutussäätiön (lyhyesti Koulutus Nord)toimintaa koskevan sopimuksen neljälle seuraavalle vuodelle,...

Johtaja jättää Koulutus Nordin

3. lokakuu. 2023
Yli seitsemän vuotta Koulutus Nordin johtajana toiminut Leif Lahti ilmoittaa jättävänsä toimensa ensi kesänä. Lähtö ei ole dramaattinen, vaan...

IT-koulutus vei Thomas Edinin Övertorneålle. Nyt hän haluaa asettua asumaan Norrbottenin lääniin

27. kesäkuu. 2023
Tukholmalainen Thomas Edin tuli Övertorneålle päivittämään IT-osaamistaan. Koulutus johti harjoittelupaikkaan Piteåssa ja nyt myös työpaikkaan....

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

Pohjoiskalotin koulutussäätiön uusi sopimus allekirjoitettiin
Maat allekirjoittivat Pohjoiskalotin Koulutussäätiön (lyhyesti Koulutus Nord)toimintaa koskevan sopimuksen neljälle seuraavalle vuodelle,...


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago