Hoppa till innehållet
Hoitotyöt ja kaupanala jäivät kun rakennusala kutsui - Kati Sieppi ja Heidi Kreivi yhdistävät työn ja harrastuksen
20 helmikuu 2017

Hoitotyöt ja kaupanala jäivät kun rakennusala kutsui - Kati Sieppi ja Heidi Kreivi yhdistävät työn ja harrastuksen

Kalixilainen Heidi Kreivi ja torniolainen Kati Sieppi toimivat Koulutus Nordin rakennuspuolen kouluttajina. Muutama vuosi sitten tehty uranvaihto osoittautui hyväksi ratkaisuksi.

Kati Sieppi on ehtinyt kokeilla monenlaista ennen nykyistä ammattiaan.

-  Olen käynyt kauppakoulun ja kokkikoulun, jotka molemmat olivat hutia.

Kaupanalalla tuli työskenneltyä pitkään, ennen kuin tuli tunne, että nyt riitti. Nuorena Kati Sieppi oli tehnyt sen verran kesätöitä isän rakennusyrityksessä, että tiesi siitä jo jotain ennestään.

-  Irtisanouduin ja lähdin kouluttautumaan maalauspuolelle. Huomasin heti, että tässä se on.

Heidi Kreivin tarina on paljolti samanlainen.

-  Työskentelin hoitoalalla, jossa on pitkiä päiviä, ilta- ja yövuoroja. Tuntui, että olen aina töissä. Halusin jotain aivan uutta.

Molemmat päätyivät opiskelemaan Koulutus Nordiin. Heidi valitsi pääaineekseen lattianpäällystyksen ja Kati rakennusmaalauksen, mutta opiskeli myös lattiapuolta.

Opintojen päätyttyä molemmat päätyivät töihin eri yrityksiin, mutta noin viisi vuotta sitten oli aika palata takaisin.

Heidi Kreivi ja Kati Sieppi (pun.  pusero) vaihtoivat alaa, toinen hoitotyöstä ja toinen kaupanalalta rakennuspuolelle. Nyt molemmat toimivat Koulutus Nordin kouluttajina. 

Kati Sieppi och Heidi Kreivi jobbar som utbildare inom byggK

Utbildning Nord tarvitsi opettajia ja tiesi kysellä entisten taitavien oppilaidensa perään.

Tällä hetkellä Heidi Kreivi toimii kouluttajana lattianpäällystystä opiskeleville. Päällysteet yleensä kuuluvat hänen vastuualueeseensa.

Kati Sieppi on tällä hetkellä Suomen puolelta tulevien rakennus- ja pintakäsittelyalan oppilaiden tutkintovastaava ja yhteyshenkilö. Tutkintojen järjestely vaatii lähestulkoon koko työajan.

Naisen on otettava paikkansa

Kahvihuoneessa viimeistään paljastuu se, minkä on saattanut jo arvata. Hietaniemen eli Hedenäsetin toimipisteessä, jonka koulutusalat ovat niin sanottuja perinteisiä miesten aloja, ei henkilöstön joukossa ole monta naista. Siepin ja Kreivin lisäksi kahvipöydässä istuu koulutuspäällikkö Pilvi Ryökkynen.

Mutta sukupuolella ei ole väliä, koska osaaminen puhuu puolestaan ja on loppupeleissä se, joka tuo arvostuksen ja hyväksynnän. Tosin sen saavuttaminen saattaa vaatia vähän enemmän naisilta

-  Alussa kattoivat vähän, että meinaako tuo pikkutyttö opettaa, mutta kun näkevät, että osaan, niin kyllä se kunnioitus tulee sitä kautta, Heidi Kreivi sanoo.

Myös Katja Sieppi on huomannut samanlaista suhtautumista työskennellessään rakennusmaalarina eri työpaikoilla.  

-  Huomasi, että asiakkaat saattoivat tarkkailla naispuolisen työtä tarkemmin, että onkohan tuo nyt oikein tehty. Nykyään laatoitus- ja maalauspuolella alkaa olla jo enemmän naisia, ja sitä mukaa suhtautuminenkin muuttuu.

Fyysinen voima on naisia ja miehiä jonkin verran erottava tekijä. Miehiltä tuntuu kuin itsestään löytyvän sellaista voimaa, jota tarvitaan esimerkiksi raskaiden mattorullien käsittelyyn, mutta nämäkin työmomentit hoituvat yhteistyöllä ja suunnittelulla.

 Rakentaminen jatkuu kotona

Rakentaminen on sekä Heidille että Katille työn ohella harrastus, jolta ei kovin paljon muiden harrastusten pariin ehdi.

-  Ostin vanhan talon, ja sen remppaamisessa ja pihatöissä on mennyt viime vuodet, Heidi Kreivi kertoo.

- Kyllä sitä kotonakin koko ajan jotain rassaa. Heti kun on saanut jonkin valmiiksi, alkaa miettiä seuraavaa projektia, Kati Seippi sanoo.

Molemmat naiset ovat myös perheellisiä. Heidi on kahden ja Kati neljän lapsen äiti.

Faktaa Hietaniemen toimipiste
Rakennusalan noin 60 koulutettavista ja koko Hietaniemen rakennus- ja käsityöläislinjojen yhteensä 70 oppilaasta noin puolet tulee Ruotsista ja toisen puolen muodostavat norjalaiset ja suomalaiset. Useista kielistä huolimatta kanssakäyminen onnistuu hyvin. Suomalaiset tulevat yleensä rajanpinnasta eikä ruotsi ole heille mitenkään outo kieli.Somi ja meänkieli ovat lisäksi yhteisiä kommunikointivälineitä molemmin puolin väylää. Rakennusteknisten linjojen lisäksi Hietaniemessä on suutarikoulutus, joka on Ruotsin ainoa. Pohjoismaissa suutariksi voi kouluttautua myös Kankaanpäässä Suomessa ja Fredrikstadissa Norjassa. 

Teksti&Kuvat: Hannele Kenttä


Lisää uutisia:

Näkivät Koulutus Nordin hyvänä esimerkkinä

4 joulukuu 2019
Ruotsin eduskunnan työmarkkinavaliokunnan keskustalaiset jäsenet näkivät Koulutus Nordin hyvänä esimerkkinä. Ruotsin työnvälitystoimiston uudelleen...

Koulutus Nordin uusi sopimus seuraavalle nelivuotiskaudelle allekirjoitettiin

26 marraskuu 2019
Koulutus Nord (juridiselta nimeltä Pohjoiskalotin koulutussäätiö) Ruotsin Övertorneålla on järjestänyt ammattikoulutusta Norjan, Ruotsin ja Suomen...

Valtiot neuvottelivat Koulutus Nordille uuden sopimuksen

22 marraskuu 2019
Pohjoiskalotin koulutussäätiö Ruotsin Övertorneålla, joka yleisemmin tunnetaan nimellä Koulutus Nord, järjestää ammattikoulutusta Norjan, Ruotsin...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

Näkivät Koulutus Nordin hyvänä esimerkkinä
Ruotsin eduskunnan työmarkkinavaliokunnan keskustalaiset jäsenet näkivät Koulutus Nordin hyvänä esimerkkinä. Ruotsin työnvälitystoimiston uudelleen...


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago