Hoppa till innehållet
IT-konsultista maalariksi! Olle Öqvistin motto on: Muutos on ainoa muuttumaton asia elämässä!
1. maaliskuu. 2017

IT-konsultista maalariksi! Olle Öqvistin motto on: "Muutos on ainoa muuttumaton asia elämässä!"

”Suutari pysyköön lestissään” kuuluu sananlasku, joka ei pidä lainkaan paikkaansa bodenilaisen Olle Öqvistin kohdalla. Työskenneltyään 23 vuotta IT-konsulttina Telekomilla hän päätti tehdä suuren muutoksen elämässään. Nyt 66 viikon jälkeen hän on valmistunut Hietaniemestä rakennusmaalariksi, suuntauksena koristemaalaus, ja hänen unelmansa työskennellä, kuten hän itse sanoo ”valemaalaamisen parissa”, häämöttää.

Joku voisi ehkä väittää 50-vuotiskriisin aiheuttaneen suuren muutoksen. Kriisi tai ei, Olle Öqvistillä oli kaipuu tehdä jotain muuta, jotain konkreettisempaa kuin ykköset ja nollat, jotain pysyvämpää, josta saa tyydytystä ja joka voi myös vedota toisiin. 

— IT-ala on erittäin abstraktia. Istut näyttöpäätteesi edessä ja olet ehkä tehnyt valtavan työn, jonka tekemiseen sinulta kului kuukausia, mutta josta lopulta on tuloksena ehkä vain kaksi excel-arkkia, mikä sinällään on tärkeää toiminnan kannalta, mutta ei mitään, mitä voisit esitellä lapsillesi tai lapsenlapsillesi kättesi töinä.

Uskaltaa heittäytyä, jottei jämähtäisi paikoilleen  

Aiemmin sanottiin, että pitää pysyä lestissään ja usein työpaikkaa vaihtavaa ei katsottu hyvällä. Nykyisin tilanne on ihan päinvastainen. Mikäli uskallat tarttua uusiin haasteisiin, siitä katsotaan olevan huomattavaa etua ja lisäksi kehityt itse nopeammin.  

— Kun kirjoitin facebook-tilaani mitä aion tehdä, monet sanoivat – Voi miten hauskaa ja miten sinä uskallat.  On helppoa jäädä aloilleen. Sitä tietää, mitä itsellä on, muttei sitä, mitä voi saada. Minulle oli tärkeää uskaltaa kokeilla jotain ihan muuta. Minä koen kehityksenä sen, ettei jämähdä paikoilleen. Sitä paitsi olen päättänyt tehdä sitä, mikä tuottaa minulle iloa.

Olle haki oikeastaan Hietaniemeen huonekalu- ja sisustuspuuseppäkoulutukseen, mutta koska siihen koulutukseen ei juuri silloin ollut muita hakijoita, se ei onnistunut. Näin ollen tilalle valikoitui kakkosvaihtoehto - maalariksi kouluttautuminen - mikä sitten osoittautui oikeaksi valinnaksi. 

— Kello soi 05.30 ja tunnen joka aamu: KYLLÄ, YES, onpa hauskaa!

Olle Öqvistin mielestä Ruotsi on fantastinen maa. Mahdollisuuksia on, mikäli itse haluat. Joskus se voi tarkoittaa, että sinun on uhrattava jotain saadaksesi uutta tilalle.

— Lapseni ovat aikuisia, asun edullisesti talossani Bodenissa ja lisäksi minulla on kaikki tarvitsemani tavarat. Täydellisen kriisin sattuessa myyn kai munuaiseni – sarveiskalvoilla on myös hyvät markkinat, lohkaisee Olle tyypilliseen leikkisään tyyliinsä.  

Perehtyi koristemaalaukseen

Maalarina työskentely on kuin olisi taiteilija. On osattava kuvitella lopputulos ennen kuin on luonut sen. Rakennusmaalarikoulutus on kattava ja siihen kuuluu kaikkea sisätiloista ulkomaalaukseen, tapetointia ja esim. koristelu- ja koristemaalausta, johon Olle Öqvist juuri on perehtynyt, eli kuten hän itse sanoo valemaalaamista eli faux painting, minkä englanninkielisen termin haastattelija saa oppia.

Kuvateksti: Olle Öqvist on erittäin tyytyväinen, kun hänellä on ollut niin hyvät mahdollisuudet kokeilla eri tekniikoita. Hyvän pohjustustyön teko on kaikessa maalaamisessa a ja o. Tässä on esimerkkinä rasia ennen ja jälkeen. Maalaus on malakiitti-imitaatio, jossa on 23 karaatin kultaus. 

 Malakitimitation med guldförgyllning Målarutbildningen i Hedenäset

Kovin monet eivät perehdy juuri koristemaalaukseen. Koristemaalauksella voidaan esimerkiksi koristella porraskäytävä, vanha ovi, maalata reunuksia, mutta myös tehdä marmorointia ja ootrausta. Se vaatii ehkä erityistä kykyä ja erityisiä kädentaitoja. Mitään suoraa vastausta tähän emme saa, mutta hän toteaa:

— Tämä on minun juttuni ja tätä haluan tehdä.

Oma yritys jotta voi tehdä sitä mitä haluaa

Mitä seuraavaksi tapahtuu, on ainakin toistaiseksi avoinna. Olle kertoo, ettei hänen suunnitelmissaan ole kisällin todistus eikä suurilla rakennuksilla työskentely ole sitä, mitä hän on koulutuksellaan hakenut. Sen sijaan mielessä siintää työskentely kulttuurin saralla, oman jutun eli koristelu- ja koristemaalauksen parissa. Valitettavasti nykyään ei ole lainkaan helppoa saada kokopäivätyötä juuri tältä alalta. Vakituisia työpaikkoja ei juuri ole vaan työskennellään lähinnä projektimuotoisesti.

— Minulla on jonkin verran kontakteja ja olen saanut neuvon perustaa oma yritys, mikä minusta kuulostaa hyvältä idealta. Silloin voin valita ne työt, joita haluan tehdä. Voin vuorotella ja työskennellä toisinaan jonkun luona tai tarjota palveluksiani muille yrityksille ruuhka-aikoina ja silloin kun he tarvitsevat erityisosaamistani, mutta samalla minulla olisi mahdollisuus tehdä juuri sitä mitä mieluiten haluan.   

— Filosofiani on tehdä ainoastaan jotain kivaa loppuelämäni ajan, muistuttaa Olle nauraen.

Olle Öqvist har börjat på en målarnas Hall of fame i Hedenäset.

Kuvateksti: Olle Öqvist on ollut koulutuksen varsinainen ilopilleri. Ehkä hän ei halua, että hänet unohdetaan, koska hän ilkikuriseen tapaansa on tehnyt maalarinhousuistaan taiteellisen installaation, joka voi olla alkuna maalareiden Hall of Fameen.

Koulutuksessa on melkein rajattomat mahdollisuudet

Kysyn, voiko hän suositella koulutusta muille. Hetken miettimisen jälkeen tulee vastaus:

— Riippuu siitä, mikä tavoitteesi on. Täällä sinulla pitää olla omaa tahdonvoimaa, olla aktiivinen ja kantaa vastuuta päästäksesi tavoitteeseesi. Sinun on uskallettava pallotella kysymyksiä opettajan kanssa ja opettajan on myös osattava perustella, miksi jokin asia on niin tai näin. Toisinaan olen kaivannut luokkaopetusta samalla kun ymmärrän monien valitsevan tämän koulutuksen juuri siitä syystä, ettei haluta perinteistä opetusta.

Olle Öqvistille ei suuri oma vastuu ole ollut mikään ongelma. Se on toiminut hyvin, kun takana on aiempia akateemisia opintoja, paljon selkärepussa ja selkeä tavoite koulutuksen suhteen.

— Täällä on melkein rajattomat mahdollisuudet testata ja kokeilla. Täällä on sallittua tehdä virheitä ja voi kokeilla omia ideoitaan. Sitä en pysty tekemään myöhemmin ainakaan samassa mittakaavassa kuin täällä Hietaniemessä Koulutus Nordissa ja sitä tulen kaipaamaan. Täytyy heti kysyä, voinko tulla tänne takaisin jatkokurssille, naurahtaa Olle Öqvist lopuksi. 

Teksti: Birgitta Jysky: Kuvat Birgitta J, Olle Öqvist: Suomennos: Leena Pohjolainen


Lisää uutisia:

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta

19. maaliskuu. 2024
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...

Koulutus Nordin uuden johtajan valinta on saatu päätökseen

15. tammikuu. 2024
Pohjoiskalotin koulutussäätiön hallitus (lyhyesti Koulutus Nord) on valinnut uuden johtajan ajanjaksolle 1.7.-2024 – 30.6.2028. Perusteellisessa...

Pohjoiskalotin koulutussäätiön uusi sopimus allekirjoitettiin

19. marraskuu. 2023
Maat allekirjoittivat Pohjoiskalotin Koulutussäätiön (lyhyesti Koulutus Nord)toimintaa koskevan sopimuksen neljälle seuraavalle vuodelle,...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago