Hoppa till innehållet
20. toukokuu. 2016

Hallitus kiertokäynnillä

Koulutus Nordin hallitus kokoontui viime viikolla vuoden toiseen kokoukseensa. Hallitus oli varannut tällä kertaa aikaa  kiertokäyntiin, jonka tavoitteena oli tutustua toiminnan kaikkiin osiin, niin koulutusosastojen kuin sisäisen palvelun toimintaan mukaan lukien taloustoimiston, kiinteistöhuollon, asuntotoimen ja vapaa-ajan toiminnat.

Muutoksia hallituksessa

Hallitus ilmoitti, että Staffan Landström, Työnvälityksen Pohjois-Norrlannin markkina-alueen apulaisaluepäällikkö, siirtyy hallituksen puheenjohtajaksi 1. heinäkuuta 2016 alkaen.  Siihen asti hallituksen puheenjohtajana toimii Ingunn Hagen, Työ- ja hyvinvointihallitus, Oslo.   Hallituksen ruotsalainen jäsen Maria K Eriksson, työministeriön hallitussihteeri, siirtyy uusiin tehtäviin ja hänen tilallleen tulee hallitussihteeri Nina Gustafsson Åberg.

Leif Lahti aloittaa Koulutus Nordin johtajana 1. heinäkuuta 2016.

Tässä filmin pätkä hallituksen kiertokäynniltä 12. toukokuuta.



Lisää uutisia:

IT-koulutus vei Thomas Edinin Övertorneålle. Nyt hän haluaa asettua asumaan Norrbottenin lääniin

27. kesäkuu. 2023
Tukholmalainen Thomas Edin tuli Övertorneålle päivittämään IT-osaamistaan. Koulutus johti harjoittelupaikkaan Piteåssa ja nyt myös työpaikkaan....

Sam Ryvoll: Koulutus Nordin koulutus antoi motivaation, jota tarvitsin

23. huhtikuu. 2023
Sam Ryvollille Koulutus Nord on osoittautunut mahtavaksi paikaksi toteuttaa unelmia. Samin mukaan yksilöllistetyt opinnot antavat avaimet...

Osaamisen täydentäminen kylmäalan koulutuksella johti suoraan töihin

11. huhtikuu. 2023
Jarno Tuominen jäi hyvästä koulutustaustastaan huolimatta työttömäksi, mikä voi sattua kenelle tahansa. Sen sijaan, että olisi jäänyt toivomaan...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

IT-koulutus vei Thomas Edinin Övertorneålle. Nyt hän haluaa asettua asumaan Norrbottenin lääniin
Tukholmalainen Thomas Edin tuli Övertorneålle päivittämään IT-osaamistaan. Koulutus johti harjoittelupaikkaan Piteåssa ja nyt myös työpaikkaan....


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago