Hoppa till innehållet
22. lokakuu. 2015

Maat allekirjoittivat uuden Pohjoiskalotin koulutussäätiötä koskevan sopimuksen

Pohjoiskalotin koulutussäätiössä kohtaavat pohjoismaisen yhteistyön perinne ja työmarkkinoiden uusien haasteiden kohtaaminen yhdessä. Näin Ruotsin työministeri Ylva Johansson tiivisti seremoniaa, missä allekirjoitettiin maiden välinen uusi nelivuotinen sopimus. Tilaisuus pidettiin Tukholmassa maanantaina 19. lokakuuta ministeri Ylva Johanssonin, Suomen suurlähettiläs Jarmo Viinasen ja Norjan suurlähettiläs Kai Eiden läsnä ollessa.

Validointi sisältyy toimeksiantoon

Uudessa sopimuksessa on uutuutena, että Koulutus Nordin tulee voida tarjota myös validointia ja ammattiosaamiskartoituksia toimeksiannon lisänä ammattikoulutuksen kehittämiseksi ja toteuttamiseksi työmarkkinoiden tarpeisiin Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa. Pohjoiskalotin koulutussäätiö, eli Koulutus Nord, on nykyisen sopimuskauden aikana työskennellyt tiiviisti validointitoiminnan kehittämiseksi. Tästä työstä on myös saatu tunnustusta, muun muassa useat ammatilliset lautakunnat ovat hyväksyneet Koulutus Nordin validoijaksi. Ministeri Ylva Johansson totesi puheenvuorossaan, että hallitus pitää erittäin tärkeänä juuri validointia ja siihen panostetaan. Validoinnin toteuttaminen tunnustettuja validointimenetelmiä käyttäen on myös tärkeää Koulutus Nordin toiminnalle.

Toimialakohtaiseen yhteistyöhön panostetaan

Uusi sopimus ei itsessään sisällä mitään muita varsinaisia uutuuksia vaan pikemminkin selvennyksiä. Koulutus Nord saa nyt tehtäväkseen kehittää edelleen yhteyksiä toimialaneuvostoihin. Ylva Johansson korosti toimialaneuvostojen merkitystä.

— Koulutus Nordin tehtävä, ja meidän kolmelle maallemme keskeinen kysymys, on työmarkkinoiden yhteensovittaminen, jotta avoinna oleviin työpaikkoihin löytyy päteviä työntekijöitä. Yhteistyö toimialojen kanssa on tärkeää, koska siellä on tietoa pätevyystarjonnasta ja koulutuksesta.

Konkreettinen pohjosmainen yhteistyö lisäarvona

Suomen suurlähettiläs Jarmo Viinanen sekä Norjan suurlähettiläs Kai Eide korostivat puheenvuoroissaan Koulutus Nordin pitkää historiaa hyvänä ja konkreettisena esimerkkinä käytännössä toimivasta pohjoismaisesta yhteistyöstä.

— Toiminnassa yhdistyvät erinomaisella tavalla sekä osaamisen kehittäminen että työvoiman liikkuvuus, mikä edistää elinkeinoelämän toimintaa yhteisillä työmarkkinoillamme Pohjoiskalotilla. Toimintaa on kehitetty jatkuvasti ympäröivän maailman muutosten tahdissa ja se on pysynyt hyvätasoisena myös taloudellisesti haastavina aikoina. Tämä yhteistyö lähentää maitamme, totesi suurlähettiläs Jarmo Viinanen.

— Koulutus Nord tarjoaa lisäarvoa mahdollistaen saman koulutuksen kolmella kielellä ja antaen mahdollisuuden työhön kolmessa maassa. Säätiö innostaa työvoiman liikkuvuuteen maidemme välillä ja hyödyntää yhteisiä työmarkkinoita ja siten toiminta lisää jo ennestään tiivistä yhteistyötä maidemme välillä, sanoi suurlähettiläs Kai Eide puheenvuorossaan.

Kutsui ministerit vierailulle

Sture Troli bjöd in ministrarna och ambassadörerna till Utbildning Nord

Koulutus Nordin johtaja Sture Troli kiitti luottamuksesta ja kutsui kiitospuheenvuorossaan työministerit ja suurlähettiläät vierailulle Koulutus Nordiin. 

Seremoniaan osallistui myös Ingunn Hagen, Pohjoiskalotin koulutussäätiön hallituksen puheenjohtaja ja normaalisti seniorineuvonantaja Työ- ja hyvinvointiviraston (Arbeids- og velferdsdirektoratet) seurantajaostossa Oslossa. Uusi sopimus on voimassa kaudella 2016 - 2019.

Liittyviä uutisia:

Utbildningssamarbete förnyas  (SE) (linkki).



Lisää uutisia:

Uusi hakemus tuotti tulosta – järjestämislupa uusille ammattikoulutuksille

22. joulukuu. 2020
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Koulutus Nordille Ruotsin Övertorneålla oikeuden järjestää sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon sekä...

Käden jälki näkyy heti - Maalarin työ on palkitsevaa ja palkkaus kohdallaan

14. joulukuu. 2020
Kun tarjoilijaksi ja suurtalouskokiksi aikoinaan valmistuneelta Erika-Sofia Juusolalta kyselee alan vaihdon syitä, hänen ei tarvitse miettiä.-...

Maalarin ammatti sopii yhtä hyvin naisille ja miehille

27. marraskuu. 2020
- Koska olen nainen, teen asiat vähän eri tavalla kuin mies. Käytän koko kroppaa ja suunnittelen etukäteen, miten teen. Suomen Ylitorniolla asuva...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

Uusi hakemus tuotti tulosta – järjestämislupa uusille ammattikoulutuksille
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Koulutus Nordille Ruotsin Övertorneålla oikeuden järjestää sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon sekä...


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago