Hoppa till innehållet
14. elokuu. 2015

Uusi, ainutlaatuinen työsuojelun käsikirja

Turvallinen työympäristö on tärkeää. Kenenkään ei pitäisi loukkaantua tai kuolla töissä. Varsinkin rakennus- ja maansiirtoala ovat jo pitkään kiinnittäneet erityistä huomiota työsuojelukysymyksiin. Koska Koulutus Nord järjestää rakennusalan koulutusta, päätettiin kehittää web-pohjainen käsikirja, jossa on tietoa Pohjoiskalotin työsuojelumääräyksistä. Käsikirja voitiin toteuttaa Kolarctic-ohjelmasta osittain rahoitetun ConEct-hankkeen puitteissa.

Ensimmäinen laatuaan

- Juuri päättyneessä ConEct-hankkeessa vastuullamme oli osahanke "Workin safety" ja tavoitteena oli kehittää lyhyt yhteenveto osallistujamaiden työsuojelumääräyksistä. Ajatuksena oli, että naapurimaan työmarkkinoille siirtymistä suunnittelevat yritykset ja työnhakijat voisivat tutustua eri maiden työturvallisuusmääräyksiin omalla kielellään. Kaikki informaatio on luettavissa englannin, suomen, norjan, venäjän, saamen ja ruotsin kielellä, kertoo Pilvi Ryökkynen, rakennus- ja käsiteollisuusalan koulututuspäällikkö, joka on vastannut käytännössä työn koordinoinnista. Käsikirja on ensimmäinen laatuaan. Siitä tehtiin web-versio, jotta se oliei useamman ihmisen luettavissa ja jotta päivittäminen olisi helpompaa.

Hankkeesta saatu konkreettinen ja arvokas tulos

- Olemme todella iloisia, että olemme voineet tuoda alalle konkreettista ja arvokasta hyötyä. On aika tavallista, että työntekijät liikkuvat työn perässä kaikissa näissä maissa, varsinkin rakennusalalla. Mehän koulutamme Norjasta, Ruotsista ja Suomesta olevia opiskelijoita, joiden toivomme ammattiin valmistuttuaan pystyvän toimimaan myös naapurimaan työmarkkinoilla eikä pelkästään kotimaassa, toteaa Alf Töyrä, Koulutus Nordin tekniikka- ja teollisuuskoulutusten koulutuspäällikkö ja myös juuri päättyneen ConEct-hankkeen projektipäällikkö.

-Nyt täytyy vain huolehtia siitä, että mahdollisimman moni saisi tietoa tästä käsikirjasta, totetavat Pilvi Ryökkynen ja Alf Töyrä lopuksi.

Pohjoiskalottialueen työsuojelumääräyksien käsikirja löytyy osoitteesta http://conect.utbnord.se/

Kuva: Oikealta Pilvi Ryökkynen ja Alf Töyrä.



Lisää uutisia:

IT-koulutus vei Thomas Edinin Övertorneålle. Nyt hän haluaa asettua asumaan Norrbottenin lääniin

27. kesäkuu. 2023
Tukholmalainen Thomas Edin tuli Övertorneålle päivittämään IT-osaamistaan. Koulutus johti harjoittelupaikkaan Piteåssa ja nyt myös työpaikkaan....

Sam Ryvoll: Koulutus Nordin koulutus antoi motivaation, jota tarvitsin

23. huhtikuu. 2023
Sam Ryvollille Koulutus Nord on osoittautunut mahtavaksi paikaksi toteuttaa unelmia. Samin mukaan yksilöllistetyt opinnot antavat avaimet...

Osaamisen täydentäminen kylmäalan koulutuksella johti suoraan töihin

11. huhtikuu. 2023
Jarno Tuominen jäi hyvästä koulutustaustastaan huolimatta työttömäksi, mikä voi sattua kenelle tahansa. Sen sijaan, että olisi jäänyt toivomaan...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

IT-koulutus vei Thomas Edinin Övertorneålle. Nyt hän haluaa asettua asumaan Norrbottenin lääniin
Tukholmalainen Thomas Edin tuli Övertorneålle päivittämään IT-osaamistaan. Koulutus johti harjoittelupaikkaan Piteåssa ja nyt myös työpaikkaan....


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago