Hoppa till innehållet
20. huhtikuu. 2015

Poliisi luennoi ennaltaehkäisevästä huumeidenvastaisesta työstä

Koulutus Nord järjesti äskettäin yhteistyössä poliisin kanssa arvostetun luennon henkilökunnalle osana Koulutus Nordin järjestelmällistä ennaltaehkäisevää huumetyötä. Poliisi tiedotti muun muassa eri huumetyyppien tunnistamisesta, oireista ja vastaavista asioista. Iltapäivän aikana keskusteltiin myös siitä, miten Koulutus Nord ja poliisi voivat yhdessä toimia ennaltaehkäisevästi.

– Koulutus Nord ei ole eristäytynyt kupla. Meillä on joka vuosi 400 – 500 opiskelijaa, jotka tulevat useista eri maista ja joilla on täysin erilaiset taustat, joista emme tiedä mitään ennen koulutuksen aloittamista. Siksi olisi naiivia uskoa, että juuri me säästyisimme huumeilta, kun huumeita on kaikkialla ja kaiken lisäksi yhä helpommin kenen tahansa saatavilla. Tiedämme, että koulun opiskelijoiden keskuudessa ilmenee huumeongelmia. Vaikka asia koskee harvoja opiskelijoita vuosittain, suhtaudumme erittäin vakavasti jokaiseen sattuneeseen tapaukseen, sanoo Sture Troli, Koulutus Nordin johtaja.

– Koulutus Nordissa on nollatoleranssi huumeiden suhteen ja koulun puolesta teemme kaikkemme käytettävissä olevien määräysten mukaisesti.  Yhteistyömme poliisin kanssa toimii hyvin jo ennestään ja tätä yhteistyötä myös kehitämme koko ajan. Haluamme Koulutus Nordin olevan turvallinen paikka sekä opiskelijoillemme että henkilökunnalle. Meille on myös erittäin tärkeää, tärkeänä toimijana Övertorneålla, että meillä on hyvä maine paikallisyhteisössä, ja siksi toimimme yhdessä myös muiden paikallisten kanssa huomataksemme varhaiset merkit epäillystä huumeidenkäytöstä. Pienen paikkakunnan etuja on, että tunnemme toisemme, jolloin meidän on helpompi ottaa yhteyttä toisiimme. Näin toteaa Leif Lahti, Koulutus Nordin HR-päällikkö.

– Esimerkki muista ehkäisevistä toimista on, että toivomme poliisin pistäytyvän tiloissamme spontaanisti ja usein. Uskomme siitä olevan hyötyä monellakin tapaa, esimerkiksi se helpottaa sekä henkilökunnan että opiskelijoiden yhteydenottoa poliisiin huumeidenkäyttöepäilyjä koskevissa kysymyksissä ja muissa vastaavissa asioissa. Mitä aikaisemmin asioihin pystytään puuttumaan, sitä parempi se on kaikkien, eikä vähiten kyseisen huumeita käyttävän henkilön, kannalta. Hän voi silloin saada nopeammin hoitoa
ongelmaansa.

– Tässä yhteydessä emme kuitenkaan saa unohtaa, että enemmistö opiskelijoistamme on ihan tavallisia, järkeviä ihmisiä, jotka ovat täällä saadakseen ammattikoulutuksen ja edellyttävät huumeetonta ympäristöä opiskeluaikanaan.

Huhtikuu 2015


Lisää uutisia:

IT-koulutus vei Thomas Edinin Övertorneålle. Nyt hän haluaa asettua asumaan Norrbottenin lääniin

27. kesäkuu. 2023
Tukholmalainen Thomas Edin tuli Övertorneålle päivittämään IT-osaamistaan. Koulutus johti harjoittelupaikkaan Piteåssa ja nyt myös työpaikkaan....

Sam Ryvoll: Koulutus Nordin koulutus antoi motivaation, jota tarvitsin

23. huhtikuu. 2023
Sam Ryvollille Koulutus Nord on osoittautunut mahtavaksi paikaksi toteuttaa unelmia. Samin mukaan yksilöllistetyt opinnot antavat avaimet...

Osaamisen täydentäminen kylmäalan koulutuksella johti suoraan töihin

11. huhtikuu. 2023
Jarno Tuominen jäi hyvästä koulutustaustastaan huolimatta työttömäksi, mikä voi sattua kenelle tahansa. Sen sijaan, että olisi jäänyt toivomaan...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

IT-koulutus vei Thomas Edinin Övertorneålle. Nyt hän haluaa asettua asumaan Norrbottenin lääniin
Tukholmalainen Thomas Edin tuli Övertorneålle päivittämään IT-osaamistaan. Koulutus johti harjoittelupaikkaan Piteåssa ja nyt myös työpaikkaan....


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago