Hoppa till innehållet
4. elokuu. 2014

Coolein ammattikoulutus löytyy Övertorneålta

Kylmäasentajilla on juuri nyt hikiset hommat, kun korkeapaine on asettunut maamme ylle viikoiksi. Kylmäala on raportoinut, että kylmäasentajista on pulaa. Ruotsissa kylmäalalla on tarvetta palkata 200-300 uutta asentajaa per vuosi, mutta kylmäasentajia ei kouluteta tarvittavaa märää. Ruotsin pohjoisin aikuiskoulutus on Övertorneålla.

Koulutus Nord, Övertorneålla, järjestää kylmäalan koulutusta Suomen, Norjan ja Ruotsin työmarkkinoiden tarpeeseen. Oppilaitoksessa on mahdollisuus suorittaa Suomen koulutusjärjestelmän mukaisesti sekä Talotekniikan perustutkinto suuntauksena kylmäala että kylmäasentajan ammattitutkinto. Suomen, Ruotsin ja Norjan työhallinnoilla on kylmäalan koulutusosastolla käytettävänään tänä vuonna yhteensä 22 koulutuspaikkaa. Kylmäalan koulutus on ollut käynnissä oppilaitoksen toiminnan alusta alkaen eli vuodesta 1970 lähtien ja onkin näin ollen yksi pisimpään toimineista koulutusaloista Koulutus Nordissa.

Kylmäasentajista on kysyntää jokaisessa kolmessa maassa, varsinkin nyt, kun monet alalla työskentelevistä ovat siirtymässä eläkkeelle.

– Olemme esimerkiksi kouluttaneet kylmäasentajia Norjan kalateollisuuden tarpeisiin yli 40 vuoden ajan, eikä ole ollenkaan liioittelua sanoa, että siellä on oltu riippuvaisia koulutuksestamme, toteaa Mats Karkiainen, yksi kylmäosaston kouluttajista. Kylmäasentajat asentavat, korjaavat ja kontrolloivat erilaisia kylmälaitteistoja ja lämpöpumppuja. Ammatti sopii niin miehille kuin naisillekin.

– Ammattiin sisältyy jonkin verran raskaita momentteja, mutta nykyään on käytössä hyvät apuvälineet. Toiveenamme on, että useampi nainen löytäisi tämän ammatin. Ala sopii henkilöille, joille sopii ongelmien ratkaisu ja jotka ovat mielellän ihmisten kanssa tekemisissä. Kylmäala on tärkeä palveluala.Kylmälaitteiston pysähtyminen maksaa paljon rahaa, Karkiainen toteaa lopuksi.



Lisää uutisia:

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta

19. maaliskuu. 2024
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...

Koulutus Nordin uuden johtajan valinta on saatu päätökseen

15. tammikuu. 2024
Pohjoiskalotin koulutussäätiön hallitus (lyhyesti Koulutus Nord) on valinnut uuden johtajan ajanjaksolle 1.7.-2024 – 30.6.2028. Perusteellisessa...

Pohjoiskalotin koulutussäätiön uusi sopimus allekirjoitettiin

19. marraskuu. 2023
Maat allekirjoittivat Pohjoiskalotin Koulutussäätiön (lyhyesti Koulutus Nord)toimintaa koskevan sopimuksen neljälle seuraavalle vuodelle,...

Oppilaitos

Koulutus Nord sijaitsee yhdessä Ruotsin nopeimmin kasvavista alueista, mikä heijastuu myös koulun toimintaan.

Me uskomme tulevaisuuteen ja toivomme, että myönteinen asenteemme tarttuu sinuunkin opiskellessasi täällä.

Lue lisää

Opiskelijat

Koulutus Nordin opiskelijana saat opiskella tuttavallisessa ja turvallisessa ympäristössä, jossa saat kokea elinikäistä oppimista joka päivä. 

Lue lisää

Yleistä asumisesta

Koulutus Nord takaa asunnon kaikille muilta paikkakunnilta ja muista maista tuleville opiskelijoille.

Tutustu majoitus

Uutiset

Koulutus Nord viettää Onnellisuuden päivää 20. maaliskuuta
Ruotsin Ylitornion kunta aloitti jo jokin aika sitten asukkaidensa hyvinvoinnin parantamiseen tähtäävän pilottisatsauksen. Osana tätä panostusta...


Instagram #utbildningnord

By Formsmedjan. Powered by Yago