Kouluun lähtö ei tunnu lainkaan raskaalta

Jenna Oksanen Nimi: Jenna Ahola-Oksanen
Syntynyt:1994
Kotipaikka: Luulaja, Ruotsi
Opiskelee: Laatoittajaksi ja lattianpäällystäjäksi

Mitä teit aiemmin?

Osallistuin lukion hoito- ja hoivaohjelmaan. Se ei todellakaan ollut oikea ammatinvalinta minulle. Työskentelin yhden kesän vanhusten hoitolaitoksessa. En kerta kaikkiaan kyennyt vuorotyöhön. On myös ikävää, että palkka ei ole hyvä ottaen huomioon, että työ on monella tapaa vaativaa. Olin työnhakijana suunnilleen vuoden ajan ennen kuin pääsin tähän koulutukseen.

Miksi hait tähän koulutukseen?

Sain apua Työnvälitystoimistosta löytääkseni jotain muuta minulle paremmin sopivaa. Kiinnostuin ensin sekä sähköasentajan että lattianpäällystäjän ammateista. Sitten pääsin tutustumaan ja hain tänne. Minulla oli onnea, kun sain opiskelupaikan niin nopeasti.

Mitä mieltä olet koulutuksesta?

Minusta koulutus on hyvä. Kouluun lähtö ei tunnu lainkaan raskaalta. Nyt opettelen laatoitusta ja sen jälkeen siirryn lattianpäällystäjäkurssille. Tätä yhdistelmää suositellaan alalla.

Millaisia suunnitelmia sinulla on koulutuksen jälkeen?

Aion hakea tämän alan töihin, tavalliseen päivätyöhön ja mieluiten Luulajaan.

Mitä teet vapaa-aikanasi?

Asuin jonkin aikaa Haaparannalla, mutta nyt olen muuttanut takaisin Luulajaan. Viikonloppuisin matkustan kotiin. Mihinkään muuhun ei juuri jää aikaa kuin lepäämiseen ja elpymiseen viikonloppuisin. Kurssitoverini Anna yrittää houkutella minua mukaansa salille, mutten ole vielä innostunut asiasta. Asun viikot Hietaniemessä (Koivukylä) ja siksi minulla on lyhyt päivittäinen koulumatka.

Voitko suositella koulutusta muille?

Kyllä, voin todella suositella tätä muille. Ympäristö on viihtyisä ja opettajat ovat hyviä.

Helmikuu 2015
Viimeksi päivitetty 2015-02-26 15:15:20
 

Kalenteri

1 marraskuu
Rakkenusalan Toimialaneuvosto 2017 Kiirunassa
 

Lounas v. 38

Kohteita ei löytynyt
 
 
 
 
Bredd: px